maanantai 10. lokakuuta 2016

Aleksis Kiven päivänä

Seitsemän veljestä - teos on ajankohtainen suomalaisen kirjallisuuden päivänä. Yhteiskunnalliset kysymykset ja ratkaisut ovat kirjassa esillä. Kirjan mukaan koulua käytiin, opittiin lukemaan tietyin pedagogiikan menettelyin ja tultiin yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan nykyajan haasteellisia kysymyksiä, joita ei voida sivuuttaa. Keskusteluissa käytetään erilaisia kielikuvia, joiden avulla on tarkoitus lisätä asioiden kiinnostavuutta.

Käytettävien kielikuvien ymmärtäminen on yhteydessä kasvuympäristöön, jonka myös seitsemän veljestä oppivat läheltä kokemaan ja tiedostamaan. Kielikuvat ovat tehokas keino tehostaa päätöksenteon sanomaa, kun arvioidaan asioiden tilaa. On mietittävä tarkkaan, mitä päätetyt asiat merkitsevät esimerkiksi luontoympäristön kannalta.

Päättäjät voivat arvioida mielessään: - Luulen, että ymmärrän ja hallitsen tuon päätettävän asian enkä ole mitenkään jäävi asian suhteen. Omakohtaisessa arvioinnissa saattaa unohtua tarkka analyysi asioiden sisällöstä ja on unohtunut viisaus: - Luulo ei ole niin sanottu tiedon väärti, kun asioiden päätökset näyttävät ulospäin jotain muuta kuin on tarkoitus.

On muitakin päätettävien asioiden yhteyteen liittyviä sanontoja: - Niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan ja ehkä myös: - Niin makaa kuin petaa ja rohkea rokan syö. Kannattaa perehtyä ajantietoon ja kansanviisauteen, mitä Seitsemän veljestä -teoskin omalta osin esittää.

Yhteiskunnassa pohditaan myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiä: - Miten luotettavissa käsissä Suomen laivan ruori on, kun laivamme seilaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä? Kielikuvan avulla ilmaistu ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoite on haasteellinen. Kysytäänkin perustellusti, miten kyseinen kielikuva olisi tulkittava. Seitsemän veljestä taivalsivat yhteiskunnassa vallitsevien normitusten, oppien ja kielikuvien mukaan.

Kun ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevia kannanottoja esitetään, on mietittävä tarkkaan perustelujen sisältöä. Kun ulkopolitiikan alueella käytetään kielikuvia muun muassa laivavertauksin, niitä arvioidaan ymmärryksen mukaan. Jos ulko- ja turvallisuuspolitiikan kohdalla toimitaan liian suoraviivaisesti, saattaa käydä niin, etteivät tulkinnat kohtaa.


Ulko- ja turvallisuuspolitiikan toiminta vaatii harkintaa, kokemusta on hyödynnettävä. Kun ulkopolitiikan suunta on selkeä, ymmärrettävyysvajetta ei synny. Halutaan tietää myös, minkä periaatteiden mukaan ulko- ja turvallisuuspolitiikka etenee. Päätöksenteon on herätettävä sisäistettävää luottamusta. Seitsemän veljestäkin oppivat vähitellen luottamaan yhteiskunnan tarkoitusperiin. Tiedotusvälineet tiedottanevat oman ymmärryksensä perusteella ajankohtaisista kysymyksistä.


Terveisin


YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi


Kuopio