tiistai 24. joulukuuta 2019

Joulua vietetään

Joulun vietto on ajankohtainen tapahtuma. Kauneimpia joululauluja on laulettu kirkoissa ja muissakin paikoissa, joissa ihmiset kulkevat asioita hoitaessaan. Päätöksenteon arvopohjaa koetellaan, kun kysytään, millaisissa oloissa ihmiset elävät. Joulunvietto näyttää uusia puolia, kun muun muassa asunnottomuutta esiintyy. Joulun sanoma muistuu tässä kohdassa mieleen.

Palvelujen laatua pohdittaessa nousee esiin kysymyksiä, jotka koskettavat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestymistä. Perustellusti kysytään, millaisiksi ihmisten hyvinvointiin liittyvät asiat on päätetty. Pakolaisten kotouttaminen vaatii hyvää mieltä ja ponnistuksia.

Vuosien kuluessa on sulateltu lainsäädännön vaikutuksia. Perustuslain tarkkaa lukemista ja tulkintaa tarvitaan suurissa uudistuksissa, että mennään ihmisten kannalta oikeaan suuntaan. Päätöksenteolta kysytään, mikä on yhteiskunnan palveltavuuden yleinen tilanne ja jatko.

Terveyspalvelujen kohdalla puhutaan karensseista. Hyvän kohtelun kannalta on paneuduttava toiminnan perusteluihin. Tiedetään, että sairaudentila on sosiaalisesti oikeutettu, sairastunut on vapautunut roolivelvoitteistaan ja syytön omaan tilaansa, sairastuneen ajatellaan olevan yhteistyössä apua tarjoavan kanssa ja hyväksyvän saadun avun.

Asioiden hoitamisen laatua arvioitaessa on pohdittava johtajuutta ja vallankäyttöä. Julkisella vallalla on vastuu päätöksenteosta, joka vaikuttaa eriarvoistumisen välttämiseen. Toimeentulokysymykset heijastuvat ihmisten joulunviettoon.

Edellä olevien asioiden lisäksi muistamme hyvin julkisuudessa esitetyn viestinnän, kun Suomen Turussa julistettiin joulun rauha. Kyseinen pitkä perinne on huomattu maamme rajojen ulkopuolellakin.



Jouluaattoterveisin 2019



YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

maanantai 9. joulukuuta 2019

Historia muistuttaa

Tapahtumia muistellaan ja arvioidaan. Juhlapuheissa veteraanit nostetaan esille. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on tullut heille aikoinaan tutuksi saadun kokemuksen kautta. Tehtävä oli suoritettava, "siellä jossakin, kun kutsu kävi", "vapaaehtoisinakin oltiin". Perusteltua on kysyä, miten hyödynnetään historian opetukset.

Viestimien kautta välitetty tieto osoittaa, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan on oltava luotettavaa ja vaikutusyhteydet ymmärrettäviä. Tärkeä periaate on, että maamme laivan ruori on turvallisissa käsissä, kun seilataan ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä.

Sosiaali- ja terveyshuollon palveluista kannetaan myös huolta. Kysytään aiheesta, miksi päätöksenteko on joskus hitaanlaista esimerkiksi veteraanien hyvinvointikysymysten ratkaisuissa. Päätöksiä tehtäessä on viitattu vastuullisten tahojen rooliin asioiden hoitamisessa ja selvittämisessä.

Veteraanin iltahuuto -musiikkikappale on ollut usein esillä. Simon sotaveteraanien kunniapuheenjohtaja Armas Ilvo johti aikoinaan lauluesitystä presidenttiparille presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhlassa. Muistui mieleen myös sotaveteraani Hannes Hynönen, joka saattoi olla mukana vielä vuoden 2014 itsenäisyysjuhlassa kertomassa kokemuksistaan. Esitykset ovat hiljentäneet paikalla olevat kuulijat ja television katselijat.

Presidentinlinnan itsenäisyyspäiväjuhlassa 2018 oli pysäyttävä yksilöllinen tapaaminen, sillä 106-vuotias Salme Haltia oli toiminut sodan aikana lottana. Veteraani Mauri Maunula viihdytti tuolloin presidenttiparia ja läsnäolijoita. Tämän vuoden 2019 presidentinlinnan tapahtumia on seurattu kiinnostuneesti television kautta.

Suomen lippua on kannettu sankaripuistoissa, mikä on mieleinen luottamustehtävä. Musiikkiesitykset, seppeleenlaskut ja puheet ovat kuuluneet ohjelmaan. Tänä vuonna 2019 oli Kuopion sankaripuistossa Karjalan Lennoston järjestämän lippulinnan juhlallisuudet, johon osallistuin Kuopion Reserviupseerikerho ry:n jäsenenä. Kyseisen yhdistyksen 90-vuotisjuhla pidettiin Kuopion Puijonsarvessa 30.11.2019.

Ajankohtaista on ollut kunnioittaa Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää. Jean Sibelius, joka on elänyt vuosina 1865 - 1957, on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu kansallissäveltäjä. Hänen teoksiaan ovat seitsemän sinfoniaa, orkesteriteokset Finlandia, Karelia-sarja ja Valse triste. Jean Sibeliuksen juhlavuotta vietettiin 2015.



Vuoden 2019 terveisin



YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi


Kuopio

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Päätöksiä tehdään ja arvioidaan

Toiminnassa on tärkeä pitää asiat hallinnassa. Päätöksiä on arvioitava, miten ne on koettu. Tarkkaan on ruodittava, miten tieto on kulkenut ja miksi päätökset näyttäytyvät ongelmallisina. On kysyttävä, mitä toiminnasta vastaavien olisi pitänyt tehdä. Ajankohtaista on pohtia postia koskevia selvityksiä ja koulujen jouluohjelmien kysymyksiä, jotka ovat nousseet esille.

Seurakunnissa mietitään ja toteutetaan perinteen mukaisia ohjelmia ja käytäntöjä. Tavoitteellinen toiminta tapahtuu kristillisen kirkkovuoden rytmittämänä adventtisunnuntaista tuomiosunnuntaihin.

Yhteiskunnan vastuulla on monenlaisten tehtävien hoitaminen. Haasteellisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ohessa on sisäpolitiikan alue. Sosiaali- ja terveydenhuolto ja maakuntauudistusten kysymykset ovat olleet esillä. Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteet ovat vaihdelleet, mitä arvioidaan hyvinvoinnin kannalta.

Perustuslain mukaiset pohdinnat auttavat, kun rahoitusta mietitään. Palvelujen tarvitsijoita on tarkkaan kuunneltava, kun johtopäätöksiä ja uudistusten ratkaisuja tehdään. Asukkaiden tarpeet on tiedostettava, kun palveluita uudistetaan. Oikeudenmukaisuuden arvo on pidettävä mielessä, kun huolehditaan kansalaisten hyvinvoinnista.

Kokemuksen ja tutkimuksen kautta saatu tieto auttaa, kun päätetään suurista kysymyksistä. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja maakuntauudistusta on lähestyttävä seikkaperäisesti, että ratkaisut pysyvät hallinnassa. Rakenteita, velkaantumista, työllisyyden parantamista ja koulutusasioita koskevat kysymykset ovat haasteita. Päätösten jälkeen voidaan todeta, millaisia kasvutarinoita on mahdollisesti saatu aikaan.

Arvioinneissa mietitään, miten valtio, maakunta, kunta ja kuntayhtymät ovat toimineet. Tässä viitataan viimeaikaisiin tapahtumiin yhteiskunnassa. Ovatko uudistusten toimintakriteerit olleet selkeitä? Suunnitelmissa on ollut monia malleja, joiden hahmottaminen on ollut vaikeahkoa. Uudistuksia on arvioitava johtajuuden näkökulmasta.

Hyvinvointitavoitteita arvioidaan myös adventin aikaan. Kirkkovuoden toiminnan onnistumista heijastaa tilanne, miten runsaslukuisasti adventtisunnuntaina kirkot täyttyvät. Ohjelmassa lauletaan ja kuullaan perinteisesti Georg Joseph Voglerin vuonna 1795 säveltämä Hoosianna-sävelmä.



Hyvää joulun odotusta.



Vuoden 2019 terveisin



YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi


Kuopio

perjantai 22. marraskuuta 2019

Tapahtumien sisältö kiinnostaa


Arvostan suuresti, kun olette löytäneet kirjoituksiani, esimerkiksi ”Jalkapallon taidoista näytetty osaamista”. Asioista on mainittava päivämäärä 30.11.2019 klo 18.00 – 21.00, jolloin Kuopion Reserviupseerikerho ry:n 90-vuotisjuhla nostetaan esille. Kyseistä tilaisuutta on suunniteltu, kutsuja lähetetty ja vastaanotettu. Juhlapaikkana toimii Hotelli Puijonsarvi (Minna Canthin katu 16). Tapahtumalla pyritään kunnioittamaan kerhon toimintaa arvokkaasti.

Maininnanarvoinen on Pohjois-Savon Rauhanturvaajat ry:n ”Turvallisuuspoliittinen seminaari”, joka oli Siilinjärvellä 16.11.2019 klo 9.00 – 16.00, paikkana Spa Hotel Kunnonpaikka.

Monenlaisia tapahtumia on huomattu. Olin 27.4.2016 kansallisen veteraanipäivän tilaisuudessa, joka pidettiin Kuopion musiikkikeskuksella. Juhlan ohjelmassa oli ekumeeninen hartaus ja seppelpartioiden lähettäminen muistomerkeille. Tilaisuudessa esiintyi Ilmavoimien soittokunta, Kuopion Sotaveteraanien Mieskuoro, Haapaniemen koulun 3. ja 6. musiikkiluokat, jotka esittivät erittäin puhuttelevan Veteraanin iltahuuto-musiikkikappaleen.

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto ja Vahtivuoren kamariyhtye teki äskettäin 25. – 27.10.2019 matkan ystävyysseurakuntaan Viron Nömmeen.

Lapsen oikeuksien tärkeää päivää vietettiin 20.11.2019.



Vuoden 2019 terveisin



YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

perjantai 15. marraskuuta 2019

Jalkapallon taidoista näytetty osaamista

Lähetin 19.10.2019 jalkapalloa koskevan onnittelutekstini Kuopion Palloseuralle. Keltamustat olivat voittaneet puhuttelevasti: Suomen mestaruuden Banzai-hengessä. Nyt 15.11.2019 on ajankohtaista onnitella Suomen jalkapallomaajoukkuetta menestyksen johdosta.


Suomen jalkapallomaajoukkue

Toimijat ja vastuunkantajat



Onnittelen Suomen jalkapallomaajoukkuetta Euroopan jalkapalloa koskevan turnauspaikan varmistamisesta, joka tapahtui Helsingissä 15.11.2019.

Seurasin televisiosta Suomen kotiottelua, joka näytti selvästi lopputuloksen suunnan. Lähetyksessä viestitetyt maalit osoittivat pelaajien taitoa, jonka yleisö ja vastustajat huomioivat. Yhteistyö pelissä näytti toimivan mallikkaasti.


Vuoden 2019 terveisin


YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi


Kuopio

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Päätöksenteko näyttäytyy toiminnoissa

Yhteiskunnan toimintoja ja ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa seurataan. Päätöksenteossa on tärkeä hahmottaa, miten arvostukset ovat heijastuneet asioiden kulkuun. Kysytään, onko toiminta ollut vastuullista, perinteitä arvostavaa, aatteellista ja edunvalvonnallista, kuten puheissa ja kirjallisissa tuotoksissa usein mainitaan. Harkittujen päätösten mukaisesti toimittaessa tavoitteet pysyvät hallinnassa.

Asioiden ollessa kunnossa voidaan sanoa muun muassa, että maamme seilaa luotettavasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä. Päätöksenteossa on hallittava perustuslain velvoittamana nyt ja muulloinkin sosiaali- ja terveydenhuolto, maakuntaratkaisut ja kotouttamisen kysymykset, joiden ratkaisut ovat yhteydessä kansalaisten hyvinvointiin.

Suomen itsenäisyyspäivä 6.12.2019 on mielessä ja valmistelussa. Historian ja kulttuurin vaiheita on tutkittu ja arvioitu. Reserviupseerikoulun 95-vuotista taivalta juhlittiin Haminassa 6.6.2015 ja RUL-85-vuotista toimintaa Haminassa 5. – 6.8.2016. Kuopion Reserviupseerikerho ry:llä on 90-vuotisjuhla 30.11.2019 klo 18.00 - 21.00 Kuopiossa.

Kaatuneiden muistopäivän seppeleenlaskutilaisuus oli 19.5.2019 klo 12.00 Kuopiossa Karjalan lennoston vastuullisena sotilasosastona. Siilinjärven – Kuopion varuskunta johti toimintaa. Kokoontuminen ja harjoitukset tapahtuivat klo 9.00 Kuopion valtuustorakennuksessa. Tilaisuutta varten muodostettiin lippusaattue, kielekkeellisen valtiolipun lippuvartio, Suomen lipun lippuvartio sekä lippulinna veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen lipuista.

Kuopion Reserviupseerikerho ry kokoontui 85-vuotishisjulkaisun julkistamistilaisuuden merkeissä Kuopion kaupungintalolla 14.3.2017 klo 17.00. Teos annettiin Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistölle, kun hän puolisonsa Jenni Haukion kanssa kävi Minnan Canthin päivänä tervehdyskäynnillä Kuopiossa Historiajulkaisun avulla kunnioitettiin Suomen juhlavuotta. Teos on lainattavissa Kuopion kaupunginkirjastosta ja luettavissa verkkojulkaisuna.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan järjestyminen vaatii viisautta. Toiminnan onnistumisessa on tärkeä muistaa peruskysymys, miten luotettavissa käsissä maamme laivan ruori on. Vertauskuvallisen ilmauksen toteuttaminen on haasteellinen. Miten kävisikään, jos ulko- ja turvallisuuspolitiikan sisältöä vielä etsittäisiin?

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja sisäpolitiikka hahmottuu, kun kokemus hyödynnetään ja päätöksenteon vaikutukset tiedostetaan. Kun ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteiden määritteleminen ja kulku on hallinnassa, jälkeenpäin ei tarvitse selitellä tehtyjä ratkaisuja.

Kansalaiset seuraavat ja tulkitsevat kuulemansa ja lukemansa kannanotot ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja sisäpolitiikasta. He saavat tietoa viestintävälineiden kautta. Tiedetään, että ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme on arvostettu maailmalla. EU:n puheenjohtajamaana Suomella on ollut mahdollista edistää toimia rauhaa edistävissä hankkeissa, kuten on tapahtunutkin.

Ulkopolitiikan aiheen kohdalla kysytään jatkuvasti, miten rakentavasti tarvittava osaamisen taito näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella. Haasteellisissa päätöksenteon ratkaisuissa luottamus on keskeistä, ettei ymmärrettävyysvajetta pääse syntymään eikä perustavoite hämärry.

Monenlaiset toiminnot kiinnostavat. Muistelemme aikaansaannoksia, miten on vaikutettu kansalaisten hyvinvointiin muutoksenalaisessa yhteiskunnassa ja maailmassa. Historiassa on esimerkkejä henkilöistä, joita on nostettu esille muun muassa juhlavuosina. Nyt pohditaan Suomen EU:n puheenjohtajamaan saavutuksia, merkitystä ja asioiden kulkua.



Menestystä Pohjois-Savon Rauhanturvaajat ry:n Turvallisuuspoliittiselle seminaarille 16.11.2019 klo 9.00 - 16.00, Spa Hotel Kunnonpaikka, Jokiharjuntie 3, FI 70910 Vuorela.



Vuoden 2019 terveisin



YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi


Kuopio

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Hyvinvointiasioita pohditaan

Otsikon sisällön tarkasteleminen suuntaa ajatukset toiminnoille, joita on koettu. Käsiteltävä aihe on läheinen Yhdistyneet kansakunnat -järjestölle, joka on pohtinut hyvinvointiasioiden toteutumista 24.lokakuuta 1945 lähtien. Lokakuun 24. päivä on kansainvälinen YK:n päivä, jota on julistettu vuodesta 1948 ja aloittaa aseidenriisuntaviikon.

YK on hallitusten välinen yhteistyöjärjestö ja perustettu San Franciscossa Kansainliiton korvaajaksi. Järjestön tarkoituksena on arvojensa mukaisesti edistää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksia. Esimerkiksi vuonna 2019 voidaan miettiä, millä tavoin YK:n haastavat periaatteet ovat käytännössä toteutuneet.

YK:n organisaatio muodostuu kuudesta pääelimestä ja New Yorkissa sijaitsevasta päämajasta. Yleiskokous, turvallisuusneuvosto, talous- ja sosiaalineuvosto, huoltohallintoneuvosto, kansainvälinen tuomioistuin ja sihteeristö huolehtivat päätoiminnoista. Erilliset järjestöt, ohjelmat ja rahastot ovat myös tärkeitä toimijoita.

YK:n periaatteet ovat esillä lainsäädännön valmistelussa ja päätöksenteossa. Ne on yleisesti hyväksytty toiminnan ohjeiksi. Niiden perusteella voidaan arvioida omia käsityksiä. Kun näin menetellään, asioita ei nähdäkään liian yksioikoisesti. Tämä koskee kaikkia, jotka ottavat kantaa eri toimintoihin. YK:n johtama ajattelu kiinnittää huomiota muun muassa köyhyysilmiöön, jota tulisi selvittää.

Tavoitteiden arvioinneissa nousee esiin kysymyksiä: millaisia ovat käsitykset päätöksenteon toimivuudesta ja oikeudenmukaisuudesta ja miten estetään yhteiskunnan väestön polarisoitumista. YK:n tähdentämä ihmisarvon yläkäsitteen tulisi suunnata ajattelua. Sen tulisi olla päätöksenteon ohjeena. Tehdyt ratkaisut vaikuttavat siihen, miten hyvin luotetaan hallintoon. Lakien käytäntöön soveltaminen sisältää itseohjautuvuuden ajattelun. Sosiaaliset vaatimukset ja paineet vaikuttavat päätösten taustalla.

Viestintävälineiden tehtävä on välittää luotettavaa tietoa päätöksistä ja tapahtumien kulusta. On saatava sellainen kuva, että kysymysten ratkaisuihin paneudutaan. Eri puolia tarkastelevat kannanotot liittyvät kerjäämisasiaankin, josta YK:n tasolla on oltu huolissaan ja johon pitäisi löytyä mahdollisimman hyvä ratkaisu. Ihmisten parasta tavoitteleva päätöksenteko on yhteydessä laadukkaiden palvelujen järjestymiseen, jota YK tähdentää. Myönteiset kokemukset, joita saadaan hyvistä palveluista, lisäävät päätöksenteon arvostusta.


YK:n liputuspäivä
Rukouspäivä


Vuoden 2019 terveisin


YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Jalkapallon suomenmestaruudesta kilvoiteltiin


Lähetin aihetta koskevan onnittelutekstini Kuopion Palloseuralle.
Vastauspalaute oli puhuttelevasti: keltamustien mestaruusterveiset Banzai-hengessä.



Kuopion Palloseura
Toimijat ja vastuunkantajat


Onnittelen Kuopion Palloseuraa jalkapallon suomenmestaruuden saavuttamisesta
19.10.2019.


Olin seuraamassa äskettäistä Kuopion kotiottelua,
joka näytti lopputuloksen suunnan.
Uutisissa viestitetyt maalit osoittivat pelaajien taitoa,
jonka yleisö ja vastustajat huomioivat.
Yhteistyö pelissä näytti toimivan mallikkaasti.


Vuoden 2019 terveisin


YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Aleksis Kivi ajankohtainen

Kulttuuria tarkasteltaessa kiinnitetään huomiota Aleksis Kiveen, jonka kirjallisia taitoja arvioitiin omana aikanaan kriittisesti. Voidaan kysyä, miten yleistä tällainen menettely on ihmisten pohdinnoissa. Onko kriittisyys yhteydessä sellaiseen ajatteluun, että asioita on sanottava vain tietyllä tavalla? Luovuus on käsite, jonka totuttua kaavaa Aleksis Kivi eli Alexis Stenvall oli muuttamassa.

Inhimilliseen, yksilötason toimintaan ja arviointiin kuuluu melko usein kateus, joka saattaa nousta esille erilaisissa päätöksenteon ratkaisuissa. Kysymys on siitä, keiden henkilöiden mielipiteitä päästään kuulemaan ja keiden ajatukset ovat vain hyväksyttäviä.

Erilaisia asioiden painotuksia ja pohdintoja tarvitaan, kun kehitetään yhteiskuntaa tavoitteellisesti. Koulutus voi sisältää muun muassa työtapoja ja kertomuksia. Tarvittavat oppisisällöt jalostuvat ryhmien välisessä kanssakäymisessä.

Tässä viitataan Seitsemän veljestä - teokseen, joka on jatkuvasti ajankohtainen, yhteiskunnan muutoksia ja kehitystä kuvaava tuotos. Kirjan lukeminen vaatii paneutumista silloisen ajan ilmiöihin. Yhteiskunnalliset kysymykset ja ratkaisut ovat kirjassa kiinnostavasti esillä.

Teoksen mukaan nuoret oppivat kasvuympäristössään kirkollisia asioita, tietoa maaseutuelinkeinoista ja ymmärrettävästi myös liikunnasta. Silloisten pedagogiikan menettelyin ja itsenäisesti opittiin lukemista, laskentoa ja laulamista, joiden sisältämien asioiden oppiminen katsottiin tärkeäksi. Kouluun liittyviä asioita alettiin miettiä yhä enemmän.

Monien tapahtumien jälkeen tilanne oli se, että veljeksistä kehittyi yhteiskuntakelpoisia ja arvostettuja kansalaisia, He tunsivat luottamushenkilöjärjestelmän ja sen, että henkilökohtaiset riitaisuudet poistuvat sopimalla. Tässä kohdassa on hyvä mainita, että joissain Suomen pitäjissä toimi kuudennusmies (ruots. sexman) eli seurakunnan vanhin, kyläntarkastaja.

Seitsemän veljestä -kirjan nuoret oppivat ymmärtämään luontoympäristön merkityksen hyvinvoinnilleen, mikä on ajankohtainen aihe tällä hetkellä. Keskusteluissa käytettiin erilaisia kielikuvia, joiden avulla on tarkoitus lisätä asioiden kiinnostavuutta. Ajantietoon ja kansanviisauteen. kannattaa perehtyä.

Kielikuvien käyttäminen on yhteydessä kasvuympäristöön, jonka hyödyn Seitsemän veljestä - kirjan nuoret oppivat läheltä kokemaan ja tiedostamaan. Kielikuvat vahvistavat tehokkaasti päätöksenteon sanomaa. On mietittävä tarkkaan, millä tavoin päätöksenteko viestii ajankohtaisista luontoympäristön asioista.

Päätöksenteossa toiminta on joskus suoraviivaista. Arvioinnissa on unohtunut analyysi, jos päätökset näyttävät ulospäin muulta kuin on tarkoitus. On ongelmallista, kun lähiopetusta on vähennetty ammatillisessa koulutuksessa, kuten viestimissä on asiaa ilmaistu. Seitsemän veljestä -teoksen nuoret oppivat ammatillisia tehtäviä kuuntelemalla ja seuraamalla ammatissa toimivia.

Yhteiskunnassa mietitään perustuslain ohjaamana sosiaali- ja terveydenhuoltoa, kaavailtua maakuntauudistusta ja ennen kaikkea ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiä. Kysytään aiheesta, "millaisissa käsissä Suomen laivan ruori on, kun laivamme seilaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä". Seitsemän veljestä -kirjan nuoret osasivat asekäsittelyn ja tiesivät armeijan sotilaskoulutuksesta, joka helpottaisi mahdollisesti siviilivaikeuksien paineissa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoite on haasteellinen. Perustellusti voidaan kysyä, mitä kaikkea ulko- ja turvallisuuspolitiikka merkitsee ja miten se on tulkittava maan johtamisen kannalta. Seitsemän veljestä - teoksen nuoret oppivat taivaltamaan ja miettimään ympärillään olevaa yhteiskuntaa vallitsevien normitusten, oppien ja kielikuvien mukaan.

Kun yhteiskuntapolitiikassa käytetään kielikuvia, asioita tulkitaan sisäistyneen ymmärryksen mukaan. Jos ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja sisäpolitiikassa toimitaan liian suoraviivaisesti, voi käydä niin, että yhteiskunnan vastuulla oleva suunnittelu ja tavoitteet eivät kohtaa hyvin toisiaan. Yhteiskuntapoliittinen toiminta vaatii harkintaa, jossa hyödynnetään kokemusta.

Kun ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan suunta on perustuslain kriteerit täyttävä, ymmärrettävyysvajetta ei pääse syntymään. Päätöksenteossa on oltava sisäistettäviä tekijöitä, jotka ovat yhteydessä asioiden kulkuun ja hallitsemiseen. Seitsemän veljestä - kirjan nuoret oppivat vähitellen luottamaan yhteiskunnan tarkoitusperiin, joita he lopulta arvostivat. Tiedotusvälineillä on vastuu ilmaista luotettavaa tietoa jota yhteiskunnassa tarvitaan. Tehtävän onnistumista seurataan.




Hyvää vanhustenviikkoa.

Hyvää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää.



Vuoden 2019 terveisin



YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

tiistai 1. lokakuuta 2019

Henkilöitä muistellaan


Yhteiskunnassa nostetaan esille henkilöitä, jotka ovat vaikuttaneet asioihin. Kansalaisvaikuttamisen päivänä pohditaan Miina Sillanpään merkitystä. Hänen ansionsa yhteiskunnallisena toimijana, sosiaalipoliitikkona ja naisasianaisena ovat innostaneet monia yhteisöjä, järjestöjä ja yksittäisiä ihmisiä. Uno Cygnaeusta on myös juhlittu, sillä hän on kehittänyt opetustointa. Ansiokas toiminta on tapahtunut Suomen autonomian aikana.

Cygnaeus on miettinyt monin tavoin yhteiskunnallisia kysymyksiä. Hän on nähnyt läheltä hallitsijan vaihdoksen ja väestörakenteen muutoksia, joita ovat aiheuttaneet kaupungistuminen ja teollistuminen. Niiden yhteydessä Cygnaeus on huomannut tavoitteiden muuttumista: taloudelliset tekijät ovat olleet yhä enemmän esillä. Hän on esittänyt omana aikanaan liberalismin aatesuunnan mukaisia ajatuksia: koulun tulisi olla kaikille sama oppilaiden varallisuudesta riippumatta. Opetustointa ruvettiinkin virallisesti järjestämään.

Perheen jäsenten välinen vuorovaikutus 1800-luvulla sai vähemmän sijaa, kun toimeentulosta huolehtiminen vei suuren osan käytettävästä ajasta. Kasvatusta arvioitaessa perheen sisäiset suhteet ja sosiaalinen ympäristö vaikuttavat lasten ja nuorten kehitykseen. Vuorovaikutuksen väheneminen vaikutti kielteistenkin ilmiöiden syntymiseen.

Jos huoltajilla oli voimavarojen puutetta toimia riittävän hyvin kasvatustehtävässään, heitä yritettiin tukea eri tavoin, kuten nykyäänkin tehdään. Perheen asioihin puututtaessa oli arvioitava, miten pitkälle ulottuu perheen itsenäinen päätöksenteko. Perheen kuunteleminen asioiden hoitamisessa on ollut tärkeää virheiden välttämiseksi. Niin sanottu hyötyperiaate toteutuu estettäessä sosiaalisia ongelmia ja haittoja. Koulunkäyntiä edistettäessä ehkäistään syrjäytymisvaaraa.

Perustarpeiden tyydyttämistä pyritään saavuttamaan oikeudenmukaisuutta tähdentämällä. Uno Cygnaeus pohti aikanaan koulutuksen rakennetta myös oikeudenmukaisuuden käsitteen kannalta: hän oli järjestämässä tyttöjen ja poikien yhteisopetusta muiden maiden mallien tapaan. Kehitys meni siihen suuntaan, että tytötkin pääsivät 1880-luvulta lähtien oppikouluun.

Sosialisaatioprosessin arvioinnissa vastataan kysymyksiin: miten hyvin on toteutunut lasten ja nuorten vuorovaikutus samanikäisten kanssa ja millaiset ovat olleet heidän harrastusmahdollisuutensa. Koulujen ongelmana on se, että ei kyllin hyvin aina tunneta oppilaiden taustaa. Kodeissakin koulu voidaan tuntea omien aikaisempien kokemusten kautta tai lasten kertomana.

Vanhemmilla on oltava riittävästi aikaa lapsille: turvallinen, tasapainoinen ja kannustava kodin ilmapiiri edistää lasta toimimaan sosiaalisissa tilanteissa. Vanhemmat voivat kiinnittää huomiota lastensa kohdalla moniin koulun toivomiin asioihin: univajauksen ja aamupalan laiminlyönnin välttäminen, säänmukaisesta vaatetuksesta ja koulutehtävien valvonnasta huolehtiminen.

Koulutyöhön heijastuva ongelma on ryhmäilmiönä esiintyvä koulukiusaaminen. Sitä pyritään tällä hetkellä vähentämään ja välttämään Kiva koulu –projektin avulla, joka on saanut myönteisiä tuloksia. Uno Cygnaeuksen aikana koulun työrauha oli helpommin saavutettavissa. Hänen aikanaan koulut hoitivat opetustehtävien lisäksi erilaisia valistustehtäviä yhä enemmän.

1800-luvun yhteiskunnassakin tavoitteena oli saada aikaan sellainen järjestelmä, että sen kansalaisilla oli mahdollisuus tyydyttää fysiologisia ja turvallisuuden tarpeitaan. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden sekä itsensä toteuttamisen tarpeiden tyydyttäminen olivat myös tärkeitä. Lapset ja nuoret joutuivat kuitenkin elämään melko usein sellaisissa oloissa, että yhteiskunnan oli tehtävä heitä tukevia toimia.

Turvallisuutta uhkaavien tekijöiden kärjistymistä pyrittiin välttämään ja lieventämään tekemällä jopa lastensuojelullisia päätöksiä. Näin tehtäessä kodin ja viranomaisten yhteistyön on toimittava mahdollisimman hyvin lapsen parhaaksi. Kodin ja koulun yhteistyö on tällä hetkellä pääasiassa virallisluontoista, sillä kodin ja koulun välinen vuorovaikutus rajoittuu käytännön syistä koulun järjestämiin vanhempainiltoihin, jossain määrin koulussa tapahtuvien häiriöiden selvittelyyn.

Koulutusta tarkasteltaessa ei voida sivuuttaa Uno Cygnaeusta ja opettajankoulutusta. Hänen perustamastaan ensimmäisestä suomenkielisestä kansakoulun opettajaseminaarista kasvoi vähitellen Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos, joka tunnetaan valtakunnallisesti opettajankoulutuksen kehittäjänä. Vuonna 2003 juhlittiin suomalaisen opettajankoulutuksen 140-vuotista taivalta.

Opettajankoulutuksen toimintakulttuuri sisältää monipuolisesti yhteiseltä ja erilaiselta arvopohjalta lähtevää ajattelua, joka on sivistyksen perustaa. Kasvatusta arvioidaan varhaiskasvatuksesta lähtien pitkälle eteenpäin. Ymmärretään, että lasten ja nuorten hyvinvointi on riippuvaista kodin kasvatusympäristön ohella saatavissa olevista koulutuspalveluista. Yhteiskunnan on tehtävä valintoja myönteisen kehityksen varmistamiseksi.



Hyvää Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivää.



Vuoden 2019 terveisin



YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

tiistai 17. syyskuuta 2019

Toiminnan laatua arvioidaan

Yhteiskunnassa esitetään kysymyksiä, miten toimittaan hyvin kansalaisten kannalta. On pohdittu menettelyjä asian hoitamiseksi. Tavoitteet koskettavat ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä koulutuspalvelujen suunnittelua ja päätöksentekoa. Hyvinvointipalvelujen ratkaisut johdattavat priorisointikysymysten miettimiseen ja julkistalouden rahoituskysymyksiin.

Muun muassa koulutuskysymysten laadukkaat ratkaisut vaikuttavat myönteisesti työpaikkatilanteen kehittymiseen ja sitä kautta kansalaisten hyvinvointiin. Palvelujen laadun arvioinnissa pohditaan menettelyjä, joiden avulla pystytään vertailemaan tuloksia aiempien vuosien ratkaisuihin. Taloudelliset seikat luovat reunaehtoja toimintojen laadulliseen ja määrälliseen toteutumiseen.

Palveluja arvioitaessa kysytään, millaisia painotuseroja on nähtävissä eri intressiryhmien välillä. Kansalaiset miettivät palvelujen järjestymistä kohdallaan ja pohtivat vastuuhenkilöiden toimintaa. Valtion omistusten ja omaisuuden myyntikysymykset ovat ajankohtaisia budjettiriihessä, jossa keskustellaan muun muassa investoinneista ja yhtiöiden osakeomistuksista. Perustuslain säädösten mukaisesti asioita hoidetaan.

Mielenkiintoista on nähdä, mitä tavoitteita kukin intressiryhmä saa kompromissien kautta aikaan. Vaaleilla on heijastusvaikutuksia ratkaisuihin, muun muassa hallituskysymyksiin ja edelleen tuleviin päätöksiin. Toteutetut ratkaisut vaikuttavat kansalaisten hyvinvoinnin kehittymisen kokemiseen. Haastattelutilanteilla on tärkeä tiedonvälitystehtävä.

Hyvinvointiratkaisut ovat yhteydessä arvoihin, joita perätään. Päätösten laatua voidaan arvioida havaintoihin perustuvan tiedon ja tutkimuspalautteen avulla. Tietoa tarvitaan kehitettäessä palvelujärjestelmiä. On tärkeä, että eri intressiryhmien käsitykset tulevat selkeästi esille. Se merkitsee sitä, että kiinnitetään huomiota tiedon sisältöön poliittisia tavoitteita esitettäessä.


Vuoden 2019 terveisin


YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

torstai 5. syyskuuta 2019

Yhteiskuntaa kehitetään

Yhteiskunnassa pohditaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiä ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta. Perustuslaki ohjeistaa lainsäädäntöä ja asioiden kulkua. Toiminnat ja määrittelyt ovat selkeitä ja ymmärrettäviä.

Asi­oi­den hah­mot­ta­mi­ses­sa on tun­net­ta­va hy­vin pal­ve­lu­jen saa­vu­tet­ta­vuus ja pää­tös­ten yh­teys käy­tän­nön pal­ve­lu­jen laa­tuun. Huo­lel­la on poh­dit­ta­va sitä, mi­ten so­si­aa­li- ja ter­vey­den­huol­to ja maa­kun­nal­li­set rat­kai­sut jär­jes­te­tään oi­keu­den­mu­kai­ses­ti kan­sa­lais­ten hy­vin­voin­nin kan­nal­ta.

So­si­aa­li- ja ter­vey­den­huol­lon ko­ko­nais­val­tai­ses­sa toi­min­nas­sa on tie­det­tä­vä tark­kaan koko maas­sa asu­vien so­si­aa­li- ja ter­vey­den­huol­lon pal­ve­lu­jen tar­peet. Ko­tout­ta­mi­sen ky­sy­myk­siä ei voi­da si­vuut­taa. Tär­keä asia on, mi­ten va­li­tun edus­kun­nan pe­rus­tus­la­ki­va­li­o­kun­ta lin­jaa so­si­aa­li- ja ter­vey­den­huol­lon maa­kun­nal­li­set asi­at vä­es­tö­ryh­mien hy­vin­voin­tia edis­tä­väs­ti.

Ihmiset miettivät, mi­ten val­tio, maa­kun­ta, kun­ta ja kun­ta­yh­ty­mät toi­mi­vat mark­ki­noi­den kil­pai­lu­ti­lan­tees­sa. Toi­min­tak­ri­tee­rien on ol­ta­va sel­ke­äs­ti ym­mär­ret­tä­vis­sä. Suun­ni­tel­mis­sa on ol­lut esil­lä mo­nia mal­le­ja, joi­ta on ol­lut jos­kus vai­ke­ah­ko hahmottaa. Pää­tök­sen­te­koa ar­vi­oi­daan joh­ta­juu­den nä­kö­kul­mas­ta.

Pe­rus­tus­lain oh­jeis­tuk­set aut­ta­vat pää­tök­sen­te­koa, kun rat­kais­taan so­si­aa­li- ja ter­vey­den­huol­toa ja maa­kun­nal­li­sia ra­hoi­tuk­sen ky­sy­myk­siä. Pal­ve­lu­jen tar­vit­si­joi­ta on kuun­nel­ta­va tark­kaan hy­vin­voin­ti­rat­kai­su­ja ja joh­to­pää­tök­siä teh­tä­es­sä.

Ko­ke­muk­ses­ta ja tut­ki­muk­ses­ta saa­tu tie­to aut­taa, kun poh­di­taan ja jär­jes­te­tään hy­vin­voin­ti­a­si­oi­ta, ku­ten ul­ko- ja tur­val­li­suus­po­li­tiik­kaa, so­si­aa­li- ja ter­vey­den­huol­toa sekä maa­kun­nal­li­sia rat­kai­su­ja. Kun ede­tään har­ki­ten ja kii­ret­tä vält­tä­en, toi­min­ta py­syy hal­lin­nas­sa.

Ra­ken­tei­ta, vel­kaan­tu­mis­ta, työl­li­syyt­tä ja kou­lu­tus­ta kos­ke­vat ky­sy­myk­set ovat pää­tök­sen­te­on haas­tei­ta. Voi­daan ky­syä muun mu­as­sa, mil­lai­sia alu­eel­li­sia kas­vu­ta­ri­noi­ta pää­tök­sen­te­ko saa ai­kaan.



Vuoden 2019 terveisin ja yrittäjän päivää.



YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Ulkopolitiikkaa seurataan

Jukolan viestitapahtumat ovat vuoden 2019 osalta takanapäin. Kartan lukemisen taito on ollut tärkeä, ja rastit löydettiin. Ulkopolitiikassa suunnistetaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kartan mukaan. Kun toimitaan oikein, tavoitteet hahmotetaan. Hallittu päätöksenteko merkitsee sitä, että "maamme seilaa luotettavasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä". Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiat ovat ajankohtaisia.

Kun ulko- ja turvallisuuspolitiikka on selkeä, ymmärrettävyysvajetta ei pääse syntymään. Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on pohdittava itsenäisen päätöksenteon kannalta. Kun päätöksenteko on harkittua, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ei tarvitse selitellä. On arvioitava huolella, mitä tarkoittavat ulko- ja turvallisuuspolitiikan kohdalla esimerkiksi turvatakuut. Tärkeitä kysymyksiä ovat myös tarvittavat kotouttamistoimet.

Muistamme Helsingissä pidetyt Etyjin kokoukset 1975 ja 2015. Kysymme perustellusti, millainen on ollut niiden ulko- ja turvallisuuspolitiikan painoarvot. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan laatu saavutetaan yhteistoimin tehdyillä päätöksillä, joissa on keskeistä parlamentaarinen neuvonpito. Suhdetoiminta on tärkeä ulko- ja turvallisuuspolitiikan onnistumisessa.

Viisaalla päätöksenteolla tehdyt ulko- ja turvallisuuspolitiikan ratkaisut nousevat myönteisesti otsikoihin. Tässä viitataan esimerkiksi 1975 pidettyyn Etyjin kokoukseen. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on yhteydessä kokonaisturvallisuuteen, jota on käsitelty muun muassa Tampereen messuilla 2015. Seurasin läheltä messujen antia. Kuopiossa pidetyissä Turvallisuuspoliittisissa seminaarissa on mietitty myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan ajankohtaisia kysymyksiä.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on pitkäjänteistä, maamme edunmukaista työtä. On jatkuvasti arvioitava, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka hoituu hyvin. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan menettelyjä on pohdittu, esimerkiksi Naantalissa pidetyissä Kultaranta-keskusteluissa. Tiedotusvälineet pitänevät kansalaiset ajan tasalla ulko- ja turvallisuuspolitiikan syvällisestä ytimestä.



Vuoden 2019 terveisin



YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Päätöksiä punnitaan

Tavoitteita on mietitty ja ratkaistu vuodelle 2019 tarkoitetut valtiolliset äänestyskysymykset. Tulokset, joita on pohdittu monissa yhteyksissä, tunnemme hyvin. Voidaan kysyä, miten maamme seilaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä ja miltä sisäpolitiikan asiat näyttävät. Tämänhetkinen Euroopan unionin puheenjohtajuustehtävä velvoittaa. Kysymyksiä riittää. Miten toimitaan muun muassa virkanimitysasioissa?

Kun päätöksiä tehdään Euroopan unionin tasolla, demokratian arvosisältö on tärkeä. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka edellyttää tietoa asioiden yhteyksistä ja merkityksestä. Sisäpolitiikassa vaikutetaan ihmisten eriarvoistumiskehitykseen estävästi. Talousongelmat aiheuttavat huolta. Voidaan kysyä, millaiset olisivat esimerkiksi Suomen voimavarat, jos lainaehdot alkaisivat muuttua.

Tiedotusvälineiden tehtävä on esittää osaamiseen liittyviä asioita monipuolisesti ja objektiivisesti. Jos näin menetellään, havaitaan taitoeroja henkilöiden välillä. Pohdinnan jälkeisessä valintatilanteessa päädytään henkilöihin, joiden pätevyydestä ja taidosta on hyötyä tehtävien hoitamisessa.

Yhteiskunnan on turvattava kansalaisten asioita. Palvelujen laadusta tehdään johtopäätöksiä, muun muassa lähipalvelujen järjestämisestä. Julkisuudessa on esitetty kuntia koskevia rakennemuutoksia, joita koskevat päätökset ovat yhteydessä palveltavuuteen. Päätöksiä on testattu koetuissa vaaleissa. Kansalaiset haluavat hyvää tiedottamista päätettävistä asioista, joiden laatua he arvioivat.

Sosiaaliset vaatimukset, paineet ja arvostukset ovat taustalla, kun hyvinvointipalveluista päätetään. Ammattikoulut ovat olleet esillä, kun niiden kohdalla on suunniteltu muutoksia. On pohdittava tarkoin kysymystä, miten sosiaali- ja terveyspalvelujen ongelma-alueet saadaan kuntoon. Kaavaillut maakuntauudistusasiat ovat haasteellisia. Ratkaisujen hyvällä hoitamisella vaikutetaan hyvinvoinnin kehittämiseen.

Perustuslain hengen toteutumisesta ja ongelma-alueista viestitään. Kysymysten vastaukset ovat yhteydessä arvoihin ja arvostuksiin. Ratkaisuissa on huolehdittava oikeudenmukaisuuden toteutumisesta. Päätökset edellyttävät asioiden tärkeysjärjestyksen selvittämistä. Kun pohditaan hallinnon laatua huolellisesti, silloin arvioidaan päätösten kohteena olevan palveluverkoston kokonaisuutta.

Palveluja järjestettäessä kysytään, millaisena koetaan ratkaisut. Erilaisiin yhdistyksiin ja järjestöihin osallistuvat, yleensä aktiiviset henkilöt, ovat saaneet toiminnassaan demokratian pelisääntöjen oppia ja tuntevat päätösten yhteyden hyvinvoinnin kehittämiseen ja turvallisuuteen. Tehdyt ratkaisut ovat heijastuneet kevään 2019 vaaleihin, joiden tuloksia on mietitty. Nyt seurataan, miten kokonaisvaltaisesti valitut toimijat esiintyvät.



Hyvää Eino Leinon, runon ja suven päivää.



Terveisin


YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio


keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Jukolaa seurataan

Jukolan kansainväliset urheilutapahtumat ovat muodostuneet perinteeksi, esimerkiksi Kuopio - Jukola 2014 oli Vehmersalmella, Louna - Jukola 2015 Paimiossa ja Lappee - Jukola 2016 on ollut Lappeenrannassa. Juhlavuonna Joensuu-Jukola 2017-suunnistuskilpailu eli 69. Jukolan viesti ja 40. Venlojen viesti suunnistettiin Enossa 17.–18.6.2017. Järjestäjänä toimii Kalevan Rasti ry. Lahti-Hollola Jukola tapahtui Hollolan Hälvälässä 16.-17.6.2018. Tapahtuma oli tavoitteiden mukainen kilpailullisesti ja taloudellisesti.

Viimeksi mainitussa Jukola 2018:ssa oli saavutettu osanottajaennätys eli suunnistajia oli yhteensä lähes 20 000 henkilöä. Osanottajat muodostivat 1901 Jukola- ja 1632 Venla-joukkuetta. Jukola-joukkueessa on seitsemän viestinviejää ja Venla-joukkueessa neljä naissuunnistajaa.

Suunnistustapahtuman talkoorekisterissä oli 2044 henkilöä ja talkootyötä kertyi noin 130 000 tuntia. Suuri urakka on ollut kilpailukeskuksen rakentaminen Hälvälän vanhalle lentokentälle. Rakennustöitä on tehty pääosin touko- ja kesäkuussa noin kuuden viikon aikana. Valmistelutöitä ja sähköverkon runkolinjoja on tehty yhteistoiminnassa harjoitusaluetta käyttävien Puolustusvoimien joukko-osastojen kanssa.

Jukolan 2019 kansainvälisen suunnistuskilpailun toteuttamista odotetaan: Kangasala-Jukola 15. - 16.6.2019 on 71. Jukolan viesti ja 42. Venlojen viesti. Järjestäjänä toimii Kangasala SK ry. Menestystä järjestäjille ja osallistujille. Kilpailua seurataan kohta paikan päällä tai television ääressä.

Monet ovat pohtineet vuoden 2017 tapahtumia. Perustellusti on kysytty, millä tavoin Suomen juhlavuosi on heijastunut vuoden 2017 Jukolan kansainväliseen suunnistuskilpailuun. Kysymys on hyvä silloisille Jukolan tapahtuman järjestäjille.

Jukolan tilanteita suunniteltaessa on hyödynnetty edellisten kilpailujen kokemuksia. Koettuja asioita muistellaan, miten onnistunutta toiminta on ollut. Omakohtaiset talkoomuistot ovat jääneet mieleen.

Jukolan tapahtumat "pitää vain nähdä ja kokea", kuten olen todennut aikaisemmin kirjoittamassani artikkelissa. Tyytyväisyys on ilmennyt niiden kohdalla, jotka ovat osallistuneet kilpailuihin tai ovat työskennellyt vapaaehtoisina toimitsijoina. Jukolan kilpailuissa on ollut runsaasti suunnistajia ja toimitsijoita. Tässä viitataan vuoden 2018 tilanteeseen ja omakohtaisiin kokemuksiin.

Jukolan urheilutapahtuma on opittu tuntemaan eri viestimien kautta. Talkoolaisten työpanos on ollut mittava. He muistelevat omaa osuuttaan järjestelyissä. Jukolan tavoitteiden saavuttaminen on yhteydessä siihen, millaisia henkilöitä on saatu mukaan eri toiminta-alueille suorittamaan tehtäviä. Motivoituminen vaikuttaa lopputulokseen.

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä-teoksella on yhtymäkohtia Jukolan viestikilpailuihin. Suunnistustapahtumissa suositaan luontoympäristöä, joka kuvaa vertauskuvallisesti metsäistä Impivaaraa. Toimintaympäristö on vuokrattua maa-aluetta. Suunnistuskilpailu on tarkoitettu huippusuunnistajille ja tavallisille suunnistajille.

Päättäjät ja järjestäjät ovat kokeneet Jukolan suunnistustapahtuman haasteena, jopa näytönpaikkana. Miten käynee Kangasala - Jukola 2019:n kohdalla? Luotettavat tieto- ja viestintäjärjestelmät sekä johtoryhmät ovat tärkeitä tekijöitä Jukolan suunnistuskilpailujen järjestelyissä.

Ohjeita tarvitsivat ympäristöstä ja huollosta vastaavat talkoolaiset, joihin itse kuuluin Kuopio - Jukola 2014:ssä. Toimitsijatehtäväni oli ympäristö- ja huoltovaliokunnan alaista toimintaa: wc- ja jätehuolto, saunanlämmitys, vesihuolto ja kuljetukset. Organisaation varajärjestelyt oli suunniteltu ja toteutettu tarkkaan.

Loppuraportit ovat hyödyttäneet Jukolan urheilutapahtuman järjestelyjä. Esimerkiksi Kuopio - Jukolan kohdalla oli perehdytty eri kisakoneistojen toimintoihin. Toimitsijoille järjestettiin yleisinfo- ja koulutustilaisuuksia, ja lopuksi oli tärkeä kenraaliharjoitus.

Saunanlämmitys sisälsi alkulämmityksen, venlasaunat ja jukolasaunat. Telttasaunojen kiukaiden lämmittäminen oli vaativa tehtävä: polttopuita ja vettä kului runsaasti. Lepotila oli armeijan teltassa. Henkilömäärä vaihteli sovitusti tehtävien mukaan.

Saunanlämmityksen päätyttyä oli ympäristön siistimisen vuoro. Suunnistajat olivat tiedostaneet muun muassa Kuopio - Jukolan kohdalla ympäristön siisteyden hyvinvointimerkityksen. Asioiden sisäistäminen on yhteydessä toimijoiden persoonallisiin ominaisuuksiin ja kasvatuksellisiin tekijöihin.

Jukolan toiminnan onnistumista on edesauttanut, kun järjestäjillä on ollut tietoa eri työtehtäviin ilmoittautuneiden toimitsijoiden vahvuuksista. Esimerkiksi Kuopio - Jukolan tieto- ja viestintäjärjestelmässä oli henkilökohtainen profiilisivu, joka sisälsi arvioitavat tekijät: account information, perustiedot, vaatetus, pituus ja paino, allergiat ja erikoisruokavaliot, luvat ja passit, kielitaito ja koulutus.

Toimintatiimien näkemyksiä kuullaan mielellään, onko Kangasala-Jukola 2019:n tapahtumassa koettu mahdollisesti "veikeä kokemus ja lumoava elämys". Kysytään myös sitä, miten saadut tiedot hyödyttävät tulevien suunnistustapahtumien tavoitteisiin pääsyä.

Syväjohtamisesta puhutaan yhteiskunnan organisaatioiden laatua pohdittaessa. Kannustava työpalaute on tärkeää vastuutehtävien päätyttyä ja aikaisemminkin. Myönteiset suoritukset jäävät herkästi kielteisten määrittelyjen jalkoihin toimintojen laatua arvioitaessa.

Tutkimusten ja kokemusten kautta tiedetään, että vapaaehtoista toimintaa on järjestötoiminnassa. Miten kävisi, jos vapaaehtoistyötä tekevät lopettaisivat talkootyönsä? Useat toiminnot varmaan pysähtyisivät. Voidaan myös olettaa, että Kangasala-Jukola 2019:n sosiaalisen viestitapahtuman tavoitteet jäisivät osin saavuttamatta.

Menestystä Kangasala-Jukola 2019:n suunnistajille, järjestäjille, vapaaehtoisille toimijoille, yhteistyökumppaneille ja katselijoille. Suunnistuksen kansainvälinen suurhanke 2019 onnistunee hyvin, kuten on käynyt aikaisempinakin vuosina. Jukolan viestitapahtumat muistetaan hyvin ja suunnitellaan uusia. Rovaniemellä kilpaillaan ensi vuonna niin sanottu Napapiiri-Jukola 2020.



Vuoden 2019 terveisin.



YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Toimintaa seurataan

Yhteiskunnan toimintaa, hallituksen muodostamista ja ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on seurattu. Perinteistä puolustusvoimain lippujuhlan päivää vietetään 4:ntenä kesäkuuta. Päivä nousi esiin Suomen juhlavuonna 2017. Historian ja kulttuurin vaiheita on tutkittu ja arvioitu. Reserviupseerikoulun 95-vuotista taivalta juhlittiin Haminassa kesäkuun 6:ntena 2015 ja RUL-85-juhlaa Haminassa 5. - 6.8.2016.

Kaatuneiden muistopäivän seppeleenlaskutilaisuus 19.5.2019 klo 12.00 järjestettiin Kuopiossa Karjalan lennoston vastuullisena sotilasosastona, johon osallistuin. Kokoontuminen ja harjoitukset tapahtuivat klo 9.00 Kuopion valtuustorakennuksessa. Siilinjärven - Kuopion varuskunta johti toimintaa siten, että tilaisuutta varten muodostettiin lippusaattue, kielekkeellisen valtiolipun lippuvartio, Suomen lipun lippuvartio sekä lippulinna veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen lipuista.

Historian tapahtumia on muisteltu Kuopion kaupungintalollakin, jossa kokoonnuttiin 14.3.2017 klo 17.00 Kuopion Reserviupseerikerho ry:n 85-vuotishisjulkaisun julkistamistilaisuuden merkeissä. Teos on annettu Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistölle Kuopio-vierailun yhteydessä Minna Canthin päivänä vuonna 2017. Asiasta tiedotettiin Savon Sanomissa 28.2.2017.

Historiajulkaisun valmistumisella kunnioitettiin Suomen juhlavuotta 2017. Teos on lainattavissa Kuopion kaupunginkirjastosta ja luettavissa verkkojulkaisuna.

Kysymyksiä pohdittaessa hahmotetaan sitä, miten arvostukset ovat heijastuneet asioiden kulkuun. Toiminta voi olla vastuullista, perinteitä arvostavaa, aatteellista ja edunvalvonnallista, kuten edellä mainitun historiateoksen nimessä mainitaan. Kun toimitaan harkittujen päätösten mukaan, tavoitteet pysyvät hallinnassa.

Asioiden ollessa kunnossa perusteltua on sanoa esimerkiksi, että maamme seilaa luotettavasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä. Päätöksenteon on hallittava perustuslain velvoittamana kesäkuun oloissa ja muulloin myös sosiaali- ja terveydenhuolto, mahdolliset maakuntaratkaisut ja kotouttamisen kysymykset, jotka vaikuttavat kansalaisten hyvinvointiin.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan järjestyminen vaatii viisautta. Toiminnan onnistumisessa on muistettava peruskysymys, miten luotettavissa käsissä maamme laivan ruori on. Vertauskuvallisen ilmauksen toteuttaminen on haasteellinen. Miten kävisikään, jos ulko- ja turvallisuuspolitiikan sisältöä vielä etsittäisiin?

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka hahmottuu, kun kokemus hyödynnetään ja päätöksenteon vaikutukset tiedostetaan. Kun ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteiden määritteleminen ja kulku on hallinnassa, jälkeenpäin ei tarvitse selitellä tehtyjä ratkaisuja.

Kansalaiset seuraavat ja tulkitsevat kuulemansa ja lukemansa kannanotot ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Tietoa he saavat viestintävälineiden kautta. Tiedetään, että ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme on arvostettu maailmalla. Maallamme on mahdollisuuksia toimia rauhaa edistävissä hankkeissa, kuten on tapahtunutkin.

Ulkopolitiikan aiheen kohdalla kysytään jatkuvasti, miten rakentavasti tarvittava osaamisen taito näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella. Päätöksenteon ratkaisuissa luottamus on keskeistä: ymmärrettävyysvajetta ei synny eikä perustavoite hämärry.

Monenlainen toiminta kiinnostaa. Muistelemme aikaansaannoksia, miten on vaikutettu kansalaisten hyvinvointiin muutoksenalaisessa yhteiskunnassa ja maailmassa. Historiassa on esimerkkejä henkilöistä, joita nostetaan esille juhlavuosina. Saavutusten merkitystä ja yleistä asioiden kulkua pohditaan.



Puolustusvoimain lippujuhlan päivää

Maailman ympäristöpäivää.



Vuoden 2019 terveisin




YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi


Kuopio

maanantai 27. toukokuuta 2019

Tapahtumia riittänyt

Euroopan parlamenttivaaleja on pohdittu ja äänestetty. Jääkiekon MM-kisojen lopputulosta on ihmetelty. Katseet ovat kääntyvät pelaajien ja valmentajien toimintaan. Jääkiekko on antanut pelaajille peli-idean tuntemuksia, minkä seuraajat ovat havainneet. Mietitään myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sosiaali- ja terveydenhuollon kysymyksiä.

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa on ajateltu uudistettavan. Tavoitteet ovat vaihdelleet, mikä otetaan huomioon ratkaisuja arvioitaessa. Perustuslakivaliokunta valvoo asioiden lain mukaista kulkua.

Toimintojen määrittelyjen on oltava selkeitä ja rahoituksen oltava kunnossa. Monia on askarruttanut, mikä on henkilökohtaisen budjetin yhteys palvelujen rahoittamiseen.

Asioiden hahmottamisessa on tunnettava hyvin palvelujen saavutettavuus ja päätösten yhteys käytännön tasoisten palvelujen laatuun. Huolella on pohdittava sitä, miten sosiaali- ja terveydenhuolto ja maakunnalliset ratkaisut järjestetään oikeudenmukaisesti kansalaisten hyvinvoinnin kannalta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisvaltaisessa toiminnassa on tiedettävä tarkkaan koko maassa asuvien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarpeet. Kotouttamisen kysymyksiä ei voida sivuuttaa. Tärkeä asia on, miten valitun eduskunnan perustuslakivaliokunta linjaa sosiaali- ja terveydenhuollon maakunnalliset asiat väestöryhmien hyvinvointia edistävästi.

Euroopan parlamenttivaalien tulosten ohessa on mietittävä, miten valtio, maakunta, kunta ja kuntayhtymät toimivat markkinoiden kilpailutilanteessa. Toimintakriteerien on oltava selkeästi ymmärrettävissä. Suunnitelmissa on ollut esillä monia malleja, joita on ollut joskus vaikeahkoa seurata. Päätöksentekoa arvioidaan johtajuuden näkökulmasta.

Perustuslain ohjeistukset auttavat päätöksentekoa, kun ratkaistaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja maakunnallisia rahoituksen kysymyksiä. Palvelujen tarvitsijoita on tarkkaan kuunneltava hyvinvointiratkaisuja ja johtopäätöksiä tehtäessä.

Kokemuksesta ja tutkimuksesta saatu tieto auttaa, kun järjestetään hyvinvointiasioita, kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja maakunnallisia ratkaisuja. Kun edetään harkiten ja kiirettä välttäen, toiminta pysyy hallinnassa. Rakenteita, velkaantumista, työllisyyttä ja koulutusta koskevat kysymykset ovat päätöksenteon haasteita. Voidaan kysyä, millaisia alueellisia kasvutarinoita päätöksenteko saa aikaan.

Onnittelut europarlamentaarikoille ja jääkiekossa menestyneille.



Vuoden 2019 terveisin


YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi


Kuopio

tiistai 7. toukokuuta 2019

Eurooppa-päivä tulossa

Eurooppa-päivänä nostetaan asioita esille. Tilaisuuksissa puhutaan eurooppalaisista arvoista, joiden sisältö on mielenkiintoinen tutkimuskohde. Miten toiminta edistää ihmisten hyvinvointia? Mihin suuntaan Eurooppa on menossa, kun arvioidaan päätöksiä? Kysytään myös sitä, miten päätökset ovat yhteydessä mahdolliseen liittovaltiokehitykseen.

Asioita on pohdittava huolella. Onko joitakin taustatietoja jäänyt huomiotta? Perusteltua on kysyä, mikä on Suomen asema, kun laajoja kysymyksiä ratkotaan ja päätetään. Miten tulisi toimia eurooppalaisissa organisaatioissa?

Vaalien lähestyessä ja ehdokkaiden vaalikuvien tullessa esille äänestäjät miettivät ehdokkaiden taustoja: "Saisikohan tuo ehdokas äänensä kuuluviin Euroopan parlamentissa ja millaisia arvoja hän on edustamassa?"

Eurooppa-päivän aikaan kiinnostavat tilaisuudet, jotka käsittelevät Euroopan parlamenttivaaleja. Vaalipäivä on 26.5.2019, ennakkoäänestys Suomessa 15. - 21.5.2019 ja ulkomailla 15. - 18.5.2019.

Suomen ylläpitämää hyvinvointiyhteiskuntaa ja saavutuksia pohditaan: "Nämä ovat meidän arvojamme ja johtoajatuksiamme, joiden mukaan yhteiskuntaa on kehitetty. Miten onnistuneesti poliittinen sanomamme välittyy muille?"

Sosiaali- ja terveydenhuollon ja työllisyyden kunnollinen hoitaminen on haasteellinen tehtävä. Vastuullisten toimijoiden on vastattava selkeästi kysymykseen, millä tavoin on tarkoitus viedä hyvinvointiasioita eteenpäin. Köyhyysongelmat ovat havaittavia, kuten on viestitetty julkisuudessa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on hoidettava laadukkaasti vastaten kysymykseen, "miten luotettavissa käsissä Suomen laivan ruori on, kun laivamme seilaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä". Asiaa mietitään ja sisäistetään esimerkiksi lähestyvän Eurooppa-päivän aikaan. Kysymysten ratkaisut vaativat syvällistä harkintaa. Ulkopoliittiset tapaamiset vaikuttavat asioiden kulkuun.



Hyvää Eurooppa-päivää.

Vuoden 2019 terveisin


YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

torstai 25. huhtikuuta 2019

Tapahtumia seurataan

Ajankohtaisia tapahtumia seurataan. Kiinnostuneena kysytään, millainen tulee olemaan eduskuntavaalien jälkeisen hallituksen koostumus. Mietitään myös EU-vaaleja, joita on pohdittu julkisuudessa. Asioihin paneutuminen vaatii syventymistä, mikä sopii hyvin työn päivään. Vappu on liputuspäivä, jota vietetään perinteisin menoin.

Historiasta on löydettävissä yhteyksiä ja ajatuksia nykyaikaan, muun muassa vappukokkojen polttamiset. Muistamme tietenkin myös pääsiäisenaikaiset pääsiäiskokotkin.

Monet antiikin aikaiset toiminnot kiinnostavat. Vuoden alussa oli esimerkiksi tapana luvata asioita kaksikasvoiselle jumalalle, joka pystyy näkemään menneitä ja tulevia asioita. Sään ennustaminen on ollut aina tärkeä. Ajankohtaista kysyä, millainen tulee olemaan uuden eduskunnan, hallituksen ja kohta valittavan EU:n parlamentaarikkojen päätöksenteon aikaansaannokset.

Suomalaisen työn päivänä kokoonnutaan mielellään muun muassa toreille. Siellä kuunnellaan poliittista sanomaa, jossa esitellään työsaavutuksia ja miten maata luotsataan ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä. Maiden toiminta tapahtuu poliittisen ajattelun ympäristöissä.

Yhteiskunnan kehittäminen on yhteydessä arvolähtökohtiin ja toimintakulttuuriin, jolloin velkaantumiseen, työllisyyteen ja koulutukseen kiinnitetään huomiota. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä ja maakuntaratkaisuja pohditaan perustuslain reunaehtojen puitteissa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan päätöksenteon tulokset ovat arvioitavina esimerkiksi vapun aikaan kansalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta. Kotouttamisen kysymykset myös askarruttavat.

Eduskunnan aikaisemmat vappua lähellä tapahtuneet kyselytunnit ovat kiinnostaneet. Perusteltua on ollut kysyä, miten kysymykset ja vastaukset ovat kohdanneet toisensa.

Työmotivaatiota ja -moraalia pyritään pitämään yllä ja voidaan tehostaa hyvällä asioiden johtamisella ja päätöksenteolla. Työolot ja työpaikan ilmapiiri ovat tärkeitä työmotivaation kannalta.

Kasvojen ilmeestä saattaa joskus näkyä, että sanojalla oli jotain huumorisävytteistä asiaakin kerrottavana. Se huomattiin viime keväänä 22.4.2018, kun oli Itä-Puijon asukasyhdistys ry:n perinteinen yhteislaulutilaisuus, jonka yhteydessä keskusteltiin:

Olen menettämässä työn jäljen. Lumi, joka on teettänyt kovasti töitä, sulaa. Lumikolalla tehdyt lumipenkat ovat melkein hävinneet. Mitähän tuohon vielä lisäisi jatkoksi? Niin, seuraava asia juolahti mieleen, kun kiiruhdin aiemmin mäkeä ylös Kuopion Tätilässä pidettävään laulutilaisuuteen:

Työmotivaatio on korkealla. Haluamme tietää, miten korkealla. Se on toisessa kerroksessa, sillä teen siellä huoneremonttia. Työmotivaatio on aika korkealla. Meillä on puolestaan instrumentin soittamisen työmotivaatio korkealla. Voitteko kertoa, miten korkealla? Soitamme toisella tasolla.

Kysymyksiä, vastauksia ja sisältöä pohditaan ja arvioidaan. Kiinnostavuus on yhteydessä lukemisen ja kommentointien määrään. Kritiikin ohessa mielessä on varmaan lisää huumoriperäisiä ajatuksia, jotka täydentävät tätä kirjoitusta ja sopivat hyvin vappuun. Mitähän kaskuja tuleva vappu tuo tullessaan? Iloinen ilmapiiri näytti ainakin vallitsevan äskettäisessä eduskunnan kahvitustilaisuudessa.



Hyvää suomalaisen työn päivää.

Vuoden 2019 terveisin



YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Pääsiäistä mietitään

Palmusunnuntai ja hiljainen viikko ovat alkamassa, eduskuntavaalit ovat myös ajankohtaisia. Symboliikkaa pohdiskellaan. Mistä liturgiset värit on saatu ja mitä ne merkitsevät kirkollisessa perinteessä? Pääsiäinen tapahtumat muistuvat mieleen vaikeiden asioiden kohdatessa. Niitä huomataan sanomalehdissä olevista ilmoitteluista. Monissa asioissa tarvitaan tukea, jonka kohdalla näkyy yhteiskunnan ja yhteisöjen vastuu.

Auttamista pohditaan esimerkiksi sanojen johdattamana: "Voit muutakin tehdä, kun voimia riittää. On taitoa tehdä hyvää, auttaa toisia, apua tarvitsevia." Tässä kysytään, miten teksti hahmottuu hiljaisella viikolla ja kiireiden keskellä.

Kulttuurin kannalta kirkkojen alttaritaulujen luovat ilmaisut kiinnostavat. Pääsiäisen sanomaa kuvaa Kuopion tuomiokirkon alttaritaulussa oleva tekstitys: "Ave Crux Spes Unica."

Musiikki kuuluu pääsiäisen sanomaan. Monet tuntevat lyhyet, lauletut virsitekstit, muun muassa: "Kristus on noussut kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti." Musiikin tekijät ovat tuottaneet musiikkinsa usein omakohtaisten tunnetilojen vallitessa.

Musiikin sävelkulut johdattelevat kuulijat sille tunnetasolle, jota tarvitaan helpottamaan kiireistä ja elämänrytmistä toimintaa. Vaikeiden kysymysten äärellä auttaa hyvä musiikki, jos on voimia kuunnella sitä.

Johann Sebastian Bachin musiikki sopii pääsiäisen hiljaiselle viikolle. Hänen Matteus-passionsa kertoo Kristuksen kärsimyshistoriasta. Useat ovat kuunnelleet kyseisen suurteoksen, jota on esitetty hartaasti eri paikoissa.

Matteus-passiossa on kaksi osaa. Ensimmäisessä osassa ovat ehtoollisen asettaminen ja Jeesuksen vangitseminen. Toisessa osassa ovat Jeesuksen oikeudenkäyntiä koskevat tapahtumat, ristiinnaulitseminen ja hautaaminen.

Johann Sebastian Bach, joka on ollut Leipzigin Tuomaan kirkon kanttori, on säveltänyt suurteoksensa oman kirkon kuorolle. Sävellyksen esittäminen on ollut haastava tehtävä, jonka arvion on voinut tehdä nähtyjen esitysten perusteella.

Usein mainitaan Carl Friedrich Gauss, jota on askarruttanut pääsiäisen paikka kalenterissa. Johann Sebastian Bach on miettinyt puolestaan nuottien järjestystä viivastolla. Hänen säveltämänsä Tuomas-passio on korkealaatuinen tuotos, jota arvostetaan ja kuunnellaan.

Kun pääsiäistä tarkastellaan, Matteus-passiota on vaikea sivuuttaa. Bachin musiikkia kuullessa juolahtaa mieleen matematiikka. Tutkimusten mukaan on havaittu, että musiikillisesti lahjakkaat ovat usein myös matemaattisesti lahjakkaita.

Palmusunnuntain lähellä valmistunut tuotos on pääsiäisen ajan avaus. Teksti saanee miettimään pääsiäisen syvällistä sanomaa, jota on kuultu ja nähty kirkkojen toiminnoissa. Merkittävien asioiden sisäistäminen on yhteydessä omakohtaiseen ajatteluun, tietämykseen ja kokemukseen.



Hyvää pääsiäisen aikaa.



Vuoden 2019 terveisin



YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Mikael Agricolan toimintaa arvioidaan

Mikael Agricola on henkilö, jonka elämänvaiheita on tarkkaan kirjattu muistiin. Hän on saanut aikaan Uuden testamentin suomennoksen, joka on ollut kova tehtävä 1500-luvun oloissa. Hän on tuottanut muutakin kirjallisuutta ihmisten sivistystarpeita varten. Mikael Agricolasta puhutaan, kun pohditaan suomenkielisen kirjallisuuden perustamisen lähtökohtia. Häntä pidetään suomen kirjakielen isänä. Arvostetaanko tätä asiaa tarpeeksi?

Mikael Agricolan käännöstyöt osoittavat taitoa. Hän on miettinyt luovalla tavalla kirjoittamiensa tekstien suomenkielisiä vastineita, jotka olisivat asiasisällöltään vieraskielisten mukaisia. Mikael Agricola on joutunut käyttämään vieraiden kielten rakenteita malleina kirjoittaessaan tekstejä. Hän on pyrkinyt kirjoittamiensa tekstien luettavuuteen ja ymmärrettävyyteen, jotka ovat tärkeitä viestinnän kannalta.

Mikael Agricola on kehittänyt suomen kieltä, kun tekstejä arvioidaan nykyisten kriteerien mukaan. Tunnemme hyvin hänen keksimänsä pääsiäisen uudissanan, joka kuvaa paastonajan loppumista. Koulutoimen tehtäviä hoitaessaan Mikael Agricola on syventynyt koulun kasvatuksen kysymyksiin, joiden ratkaisut ovat ajankohtaisia nykyäänkin.

Mikael Agricola on ymmärtänyt koulun kasvatuskysymysten ohella kirjojen merkityksen. Hänen ABC-kirjansa, joka ilmestyi vuonna 1543, sisälsi kristinopin ja lukemisen perusteet. Kirjat ovat säilyttäneet asemansa tärkeinä oppimisvälineinä, vaikka on kehitetty uusia tieto- ja viestintävälineitä koulun opetusta varten.

Ihmisten käyttämän kielen eroavuudet vaikeuttavat kirjojen tekemistä. Mikael Agricolan kirjoitustavoitteet näyttävät melko hyvin onnistuneen: tekstit ovat ymmärrettäviä, vaikka suomen kieli on paljon muuttunut.

Mikael Agricolaa innostettiin aikoinaan lähtemään opiskelemaan saksalaiseen yliopistoon, jossa hän oli Martti Lutherin oppilaana. Uskontotiede alkoi kehittyä. Mikael Agricola toteutti maassamme uskonpuhdistuksen, jonka sisällölliset piirteet ovat tulleet tutuiksi kirkon palvelujen, kouluopetuksen ja muiden viestimien kautta.

Mikael Agricola oli saavuttanut monipuolisen koulusivistyksen. Hän oli perehtynyt kieliasioihin, historiaan ja syventynyt teologiaan, jota tietämystä hän on tarvinnut Turun piispan tehtävää hoitaessaan. Kiinnostavaa on pohtia, miten ihmiset ovat ottaneet vastaan Mikael Agricolan toteuttaman uskonpuhdistuksen opillinen sisällön. Nykyajan esimerkit osoittavat, että saattaa esiintyä huomattavia tulkintaeroavuuksia opillisissa kysymyksissä.

Mikael Agricolan toiminnan merkitystä korostettiin 1800-luvulla kansallisromanttisen suuntauksen aikana ja perustellusti nykyäänkin. Miten Mikael Agricola olisi vaikuttanut yhteiskuntaan, jos hänellä olisi ollut käytettävissään tämänhetkiset viestintävälineet? Miten hän olisi viestittänyt uskonpuhdistuksen asioita?

Mikael Agricolan kokemuksia ja taitoja tarvittiin ulkopolitiikan alueellakin. Hän oli mukana rauhanneuvotteluissa, kun ruotsalaisten ja venäläisten välisiä rajakysymyksiä ratkottiin. Tämä asia on jäänyt vähemmälle huomiolle. Mikael Agricolan merkitystä arvioitaessa kysytään, onko jotain tärkeää jäänyt hänestä selvittämättä yhteiskunnan historiatiedon kannalta.



Hyvää Mikael Agricolan päivää, suomen kielen päivää

Hyvää romanien kansallispäivää.



Vuoden 2019 terveisin



YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Vaaleja tulossa - Mennään toreille

Nyt on ajankohtaista mennä toreille kuulemaan, mitä kerrotaan eduskunta- ja EU-vaaleista. Vaaleissa linjataan Suomen politiikka. Vaalien informaatiolla on tiedonvälitystehtävä, jonka on esitettävä hyvin intressiryhmien poliittiset tavoitteet. Kysytään perustellusti, miten toimitaan eri asioissa ja miten hoidetaan esimerkiksi työllisyys. Yhteiskunnan kokonaisuuden hahmottaminen vaatii tietoa ja kokemusta.

Yhteiskunnan vastuulla ovat ulko- ja turvallisuuspolitiikan, sosiaali- ja terveydenhuollon ja koulutuspalvelujen järjestäminen. Asiakasnäkökulma on suunnitelmia tehtäessä. On pohdittava sitä, miten syrjäytyminen estetään. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää yleisiä, tehostettuja ja erityisratkaisuja. Päätökset koetaan arkikokemuksen kautta.

Asioiden hoitamisessa vaikutetaan, esimerkiksi koulutuspolitiikkaan. Jatko-opintojen kannalta on merkittävää arvioida peruskoulusta toisen asteen koulutukseen pääsyä, sieltä edelleen korkea-asteen koulutukseen pääsyä ja lopulta työelämään sijoittumista. Koulutuspolkujen tarkasteleminen koskettaa yhteisvalintoja, joihin vaikutetaan harkittujen päätösten avulla.

Tietoa tarvitaan kehitettäessä palvelujärjestelmien toimivuutta. Taloudelliset tekijät asettavat ehtoja toimintojen toteutumiseen. Taustatekijöiden selvittäminen on tarpeen, sillä palvelujen järjestäjät ovat resursseiltaan erilaisia. Kysytään, millä tavoin ehdokkaiden arvot painottuvat, kun toimintoja järjestetään. Äänestäjät vaikuttavat siihen, miten asiat hoituvat jatkossa.

Edellä olevan lisäksi mainitsen tässä vielä koettuna asiana, kun olin seurannut 30.3.2019 Kuopion torilla vaaliasioita. Tapahtuman jälkeen olin menossa linja-autoon, jonka numero on 21, vie muun muassa Kuopion Inkilänmäelle. Jonossa kysyin: "Onko tämä auto numero 21 vai auton kyljessä oleva isokokoinen numero?" Sanottiin: "Kyllä tämä on auto numero 21". Jonossa ymmärrettiin naurahtaen juoni.

Asioiden kehittely jatkui autossa "Torilla on ollut syystä esillä monia nimiä. Miten hyvin tunnette nimen Ulrika Wilhelmina Johnson?" Päätä puisteltiin: "Ei ole mitään tietoa. Mihinkä henkilöön nimi viitannee?" Ilme kirkastui, kun kuultiin autossa vastaus: "Minna Canth." Millainen on yleensä kulttuurihenkilöiden tuntemus? Kiitokset lukijoille ja kommentoijille, kun huomasitte kirjoitukseni runsaasta tarjonnasta, jota vaalien läheisyys saa aikaan.



Vuoden 2019 terveisin



YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi


Kuopio

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Toimintaa arvioidaan

Viime vuonna 2018 Minna Canthin päivänä oli Kuopion kaupungintalolla Sananvapausseminaari, jossa pohdittiin sananvapaus ja sananvastuu. Perusteltua on kysyä, miten hyvin päätöksenteossa tunnetaan kyseisten sanojen sisältö ja millä tavoin jääviys- ja itseohjautuvuussanat toimivat käytännössä. Heitelläänkö liian helposti vuorovaikutustilanteissa populistileimoja? Säilyykö kevään vaalitapahtumissa asiallisuus?

Minna Canth on pohtinut yhteiskunnallisia kysymyksiä. Hänen tuotoksensa kiinnostavat. Pari vuotta sitten Minna Canthin päivänä oli Kuopiossa arvokas tilaisuus Kuopion musiikkikeskuksessa. Presidenttiparin vierailu havaittiin tuolloin Kuopion torilla. Ihmiset halusivat tavata arvovieraat. Vuoden 2018 pidettävät presidentinvaalit olivat jo mielessä.

Kuopion torilla kiitin Vehmersalmella pidetyn Kuopio-Jukola 2014-viestitaphtuman suojeluksesta. Oli kiinnostavaa osallistua suunnistustapahtumaan vapaaehtoisena työntekijänä. Kuopio-Jukola 2014 on nostettu esille ja palkittu ainutlaatuisena tapahtumana.

"Tuossa Kuopion kaupungintalossa julkistettiin 14.3.2017 historiajulkaisu, jonka toinen kirjoittaja olen itse. Tehän olette kuulemma jo saanutkin kyseisen julkaisun, johon olen kirjoittanut tekstiä Kuopio-Jukola 2014-viestitapahtumastakin."

Historiajulkaisu esittää Kuopion Reserviupseerikerhon vaiheita vuodesta 1929 vuoteen 2014. Kerhon on arvioitu olevan vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys.

Tänä vuonna on Kangasala-Jukola 15. - 16.6.2019 viestisuunnistustapahtuma eli 71. Jukolan viesti ja 42. Venlojen viesti. Järjestäjänä toimii Kangasala SK ry. Suunnittelut ovat pitkällä ohjelman toteuttamisessa.

Juhlavuosina toimitetaan aktiivisesti kulttuuritarjontaa, johon kuuluu edellä mainittu historiajulkaisukin. Tuntuu hyvältä, kun historiateos on löydetty laajasta verkkotarjonnasta, kirjastoista ja on vieläpä presidenttiparin luettavana. Vuorovaikutus kirjoittajien ja lukijoiden välillä on tärkeää.

Päätöksentekoa ja tilanteita analysoidaan. Kysymysten ja vastausten on kohdattava esimerkiksi eduskunnan kyselytunneilla ja seminaareissa. Tavoitteiden toteutuminen on henkilöiden vastuulla. Onnistunut toiminta tarkoittaa sitä, että suuria asioita punnitaan komiteoissa. Demokraattisessa järjestelmässä harkitut kannanotot kertovat siitä, miten menetellään hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi.

Kuopion torilla tasavallan presidentti Sauli Niinistö kiinnitti huomiota puheessaan kiusaamiskysymyksiin ja tietenkin ulkopolitiikan asioihin. Kun kuljetaan perusteltujen ulko- ja turvallisuuspolitiikan askelmerkkien mukaan, tavoitteet pysyvät hallinnassa. Ulkopolitiikan asioiden ollessa kunnossa voidaan sanoa, että "vältetään karikkoja ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä".

Sisäpoliittiset haasteet - sosiaali- ja terveydenhuolto - ovat myös ajankohtaisina asioina kaikkien mielessä. Päätöksenteossa kiire hankaloittaa hyvän lopputuloksen syntymistä. Perustuslaki on ylin ohjenuora, joka määrittää suunnan.

Yhteiskunnassa arvioidaan, minkä arvojen avulla ulkopolitiikan ja sisäpolitiikan toiminta hoidetaan ja miten yksimielisiä ollaan tavoitteista. Minna Canthille yhteiskunnalliset kysymykset olivat tärkeitä. Hänen kirjoittamansa tuotanto on siitä osoituksena.

Asioita pohdittaessa muistuu mieleen Mikael Agricola, joka on tuntenut läheltä Martti Lutherin ajatukset. Mikael Agricolan Uuden testamentin suomennos on huomattava kulttuuriteko. Merkkihenkilöitä nostetaan esille juhlavuosina ja kunnioitetaan liputuksilla. Tasa-arvon päivänä 19.3.2019 muistellaan taas Minna Canthin merkitystä maamme kulttuurihistoriassa.

Talvisodan päättymisen muistopäivä oli 13.3.2019. Talvisota tunnetaan muun muassa vaikeista talviolosuhteista, mikä on vaatinut voimanponnistuksia. Tärkeä on muistella Suomen 100-vuotistaivalta, jota juhlittiin 6.12.2017. Valtakunnallinen sotilasparaati oli Kuopiossa 6.12.2017, edellinen oli 6.12.2010. Paraateihin olen osallistunut MPK-osastossa.

Historian tiedon kannalta muistellaan myös Viron 100-vuotistaivalta, jonka juhlapäivä oli 24.2.2018.

Kuopion torilla oli perjantaina 15.3.2019 nuorten ilmastoa koskeva kannanottotilaisuus, jolla on yhteys julkisuudessa esiintyneeseen ruotsalaiseen Greta Thunbergiin.



Hyvää Minna Canthin päivää.



Vuoden 2019 terveisin



YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi


Kuopio

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Sote-uudistuksen vaiheita seurattu

Olemme seuranneet ja keskustelleet, mitä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen kohdalla on tapahtunut. Päivämäärä 8.3.2019 on jäänyt mieleen. Perustellusti mietitään sitä, miten kyseinen uudistus tulee vaikuttamaan hyvinvointiin. Täyttyvätkö palveltavuuskriteerit? Pohditaan myös sitä, millainen on päätösratkaisujen arvopohja. Kun sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta toteutetaan, on tiedettävä tarkkaan koko maassa asuvien sairastavuus- ja ikärakennetekijät. Perätään lisäksi vastauksia, millaiset ovat palvelujen maksujärjestelmät.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus vaatii monipuolista kokemus- ja tutkimustietoa ja harkintaa. Mietitään myös sitä, mitä kiire merkitsee asioiden hoidossa. Perustuslain näkökulma on melko usein unohtunut, jolloin perustuslakivaliokunta on joutunut puuttumaan päätöksenteon kulkuun. Miksi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen lainvalmistelu on etääntynyt hallinnasta, vaikka on käytettävissä palkattuja asiantuntijoita?

Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa siihen, että lainvalmistelu on aukoton. Kyseisen uudistuksen toteutus on haaste, joka sisältää monia ratkaistavia kysymyksiä. Asioiden etenemistä seurataan tarkkaan. Pohditaan myös sitä, millaisia malleja käytetään palvelujen tarvitsevien näkökulmasta. Viimeaikaisissa tarkasteluissa on ilmennyt perustuslaillisia ongelmia. Tärkeä on miettiä sitä, että uudistusten rahoitus on aukotonta.

Yhteiskunnalla on velvollisuus huolehtia kansalaisten hyvinvoinnin kehittämisestä. Perustuslain kriteerit varmistavat päätöksenteon taustalla, että toimitaan kansalaisten parhaaksi. Tarkkaan on kuunneltava niitä, joita uudistukset koskevat. Hyvä suunnittelu auttaa päätöksentekoa, kun ratkaistaan yhteiskunnan palveltavuuden ja rahoituksen kysymyksiä. Aiheellista on kysyä, miksi päätösten tekeminen tapahtuu joskus liian kiireellisesti.

Valistuneella päätöksenteolla on parhaat keinot ratkaista sosiaali- ja terveydenhuollon asioita, kuntarakenteita, velkaantumista, työllisyyden parantamista ja koulutusasioita. Koulutuksen kohdalla lähikoulun käsite on pidettävä hyvin mielessä. Mitä tarkoittaa toisaalta ja yleensä hyvinvoinnin toteutuminen eri väestöryhmien kannalta?

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää.



Vuoden 2019 terveisin


YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi


Kuopio

maanantai 25. helmikuuta 2019

Urheilua seuratessa

Hiihdon MM-kisoja ja koripalloa on seurattu. Katseet ovat kääntyvät kilpailijoihin ja valmentajiin. Edellä olevan lisäksi mietitään kuitenkin eritoten ulko- ja turvallisuuspolitiikan ohessa sosiaali- ja terveydenhuollon ja maakuntauudistusten kaavailuja. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa on yritetty uudistaa. Tavoitteet ovat vaihdelleet, mikä on otettava huomioon asioiden sisältöä arvioitaessa. Perustuslakivaliokunta valvoo asioiden lain mukaista kulkua.

Toimintojen määrittelyjen on oltava selkeitä ja rahoituksen oltava kunnossa. Monia askarruttaa niin sanotun henkilökohtaisen budjetin yhteys palvelujen rahoittamiseen.

Päätöksenteossa on tunnettava hyvin palvelujen saatavuus- ja saavutettavuus ja päätösten yhteys käytännön tasoisten palvelujen laatuun. On pohdittava huolella, miten sosiaali- ja terveydenhuolto ja mahdollinen maakuntauudistus järjestettäisiin oikeudenmukaisesti kansalaisten hyvinvoinnin kannalta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen kokonaisvaltaisessa ratkaisussa on tiedettävä tarkkaan koko maassa asuvien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarpeet. Kotouttamista ei voida sivuuttaa. Tärkeä kysymys on, miten eduskunnan perustuslakivaliokunta linjaa sosiaali- ja terveydenhuollon ja maakuntauudistuksen eri väestöryhmien hyvinvointia edistävästi.

Palveluja arvioitaessa on mietittävä, miten valtio, maakunta, kunta ja kuntayhtymät toimivat markkinoiden kilpailutilanteessa. Palveluja koskevien toimintakriteerien on oltava selkeät. Suunnitelmissa ja kaavailuissa on esitetty monia vaihtuvia malleja, joiden seuraaminen on ollut vaikeahkoa. Päätöksenteon vastuulla olevien tehtävien laatua seurataan ja arvioidaan johtajuuden näkökulmasta.

Perustuslain mukaiset ohjeistukset auttavat eduskunnan päätöksentekoa, kun ratkaistaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen ja mahdollisen maakuntauudistuksen rahoituksen kysymyksiä. Palvelujen tarvitsijoita on tarkkaan kuunneltava johtopäätöksiä ja hyvinvointiratkaisuja tehtäessä.

Kokemuksen ja tutkimuksen kautta saatu tieto auttaa, kun suunnitteillaan ratkaistavia kysymyksiä, kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja mahdollista maakuntauudistusta. Kun menetellään harkiten, kiirettä välttäen, pidetään asiat hallinnassa. Erilaisia rakenteita, velkaantumista, työllisyyden parantamista ja koulutusasioita koskevat kysymykset ovat päätöksenteon haasteita. Perustellusti voidaan kysyä, millaisia alueellisia kasvutarinoita päätöksenteko saa aikaan.

Urheilumenestystä kilpailijoille reilun pelin hengessä.



Vuoden 2019 terveisin


YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi


Kuopio

tiistai 12. helmikuuta 2019

Yhteiskuntaa suunnitellaan

Yhteiskunnassa on hoidettavana monenlaisista asioista. Toiminnan kannalta on tärkeä kalenteri, johon on merkitty demokratian kannalta äänestyspäivät. Pyritään toteuttamaan erilaisia ohjelmia ja käytäntöjä. Esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikan ohella mietitään sisäpolitiikan alueelle kuuluvia sosiaali- ja terveydenhuollon ja maakuntauudistusten ratkaisuja.

Keskusteluissa on tuotu esille, että sosiaali- ja terveydenhuoltoa on yritetty uudistaa monia vuosia. Päätöksenteon tavoitteet ovat vaihdelleet, mikä on otettava huomioon asioiden laatua arvioitaessa. Palveluja koskevien määrittelyjen on oltava selkeitä.

Päätöksenteossa on tunnettava palvelujen saatavuus- ja saavutettavuus sekä palvelujen laatu. Eduskunnassa pohditaan, miten sosiaali- ja terveydenhuolto ja maakuntauudistus järjestettäisiin oikeudenmukaisesti kansalaisten hyvinvoinnin kannalta. Perustuslakivaliokunta valvoo asioiden lain mukaista kulkua.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisvaltaisessa ratkaisussa on tiedettävä tarkkaan koko maassa asuvien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarpeet. Kotouttamista ei voida sivuuttaa. Mielenkiintoista on nähdä, miten eduskunnan perustuslakivaliokunta linjaa ja raamittaa sosiaali- ja terveydenhuollon ja maakuntauudistuksen eri väestöryhmien hyvinvointia edistävästi.

Palvelujen laatua arvioitaessa mietitään, miten valtio, maakunta, kunta ja kuntayhtymät toimivat markkinoiden kilpailutilanteessa. Palveluja toimintakriteerien on oltava selkeät. Suunnitelmissa ja kaavailuissa on esitetty monia vaihtoehtoisia malleja, joiden seuraaminen on ollut vaikeahkoa. Päätöksenteon ratkaisujen laatu on yhteydessä johtajuuteen.

Perustuslain mukaiset raamitukset auttavat päätöksentekoa, kun ratkaistaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen ja maakuntauudistuksen rahoituksen kysymyksiä. Palvelujen tarvitsijoita on tarkkaan kuunneltava johtopäätöksiä ja ratkaisuja tehtäessä.

Kokemuksen ja tutkimuksen kautta saatu tieto auttaa, kun suunnitteillaan ja ratkaistaan suuria kysymyksiä. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja maakuntauudistusta on lähestyttävä siten, että kokonaisuus hallintaan. Erilaisia rakenteita, velkaantumista, työllisyyden parantamista ja koulutusasioita koskevat kysymykset ovat myös päätöksenteon haasteita. Perustellusti voidaan kysyä, millaisia kasvutarinoita päätöksenteko saa aikaan.

Seuraamme kiinnostuneina, mitä asioita muun muassa abiturientit nostavat esille penkkareiden julisteissaan. Niissä heijastuu varmaan toiminta, miten yhteiskunta ja koulu ovat onnistuneet kasvatus- ja opetustehtävien järjestelyissä ja mitä hyvinvointitavoitteita saavutetaan. Monet ovat pohtineet ja miettineet omana aikanaan yhteiskunnan kehittämisen kysymyksiä.



Menestystä asianomaisille juhlijoille tulevissa opiskeluissa.



Vuoden 2019 terveisin



YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi


Kuopio

lauantai 19. tammikuuta 2019

Asioita kohdataan

Toiminnan kannalta on tärkeä kalenteri, johon on merkitty muun muassa pyhä- ja juhlapäivät. Seurakunnissa toteutetaan tiettyjä ohjelmia ja käytäntöjä. Kristillinen kirkkovuosi alkaa ensimmäisestä adventtisunnuntaista ja päättyy tuomiosunnuntaihin. Martti Luther ja Mikael Agricola ovat pohtineet tunnetusti omana aikanaan kirkkovuoden opillisia kysymyksiä. Yhteiskunnassa on hoidettava monenlaisia asioita.

Esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikan ohella mietitään sisäpolitiikan alueelle kuuluvia sosiaali- ja terveydenhuollon ja maakuntauudistusten ratkaisuja. Keskusteluissa on tuotu esille, että sosiaali- ja terveydenhuoltoa on yritetty uudistaa monia vuosia. Päätöksenteon tavoitteet ovat vaihdelleet, mikä on otettava huomioon asioiden laatua arvioitaessa. Uudistuksia koskevien määrittelyjen on oltava selkeitä.

Päätöksenteossa on tunnettava läheltä palvelujen saatavuus- ja saavutettavuus sekä palvelujen laatu. Eduskunnassa pohditaan, miten sosiaali- ja terveydenhuolto ja maakuntauudistus järjestettäisiin oikeudenmukaisesti kansalaisten hyvinvoinnin kannalta. Perustuslakivaliokunta valvoo asioiden lain mukaista kulkua.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen kokonaisvaltaisessa ratkaisussa on tiedettävä tarkkaan koko maassa asuvien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarpeet. Kotouttamista ei voida sivuuttaa. Mielenkiintoista on nähdä, miten eduskunnan perustuslakivaliokunta linjaa ja raamittaa sosiaali- ja terveydenhuollon ja maakuntauudistuksen eri väestöryhmien hyvinvointia edistävästi.

Palvelujen laatua arvioitaessa mietitään, miten valtio, maakunta, kunta ja kuntayhtymät toimivat markkinoiden kilpailutilanteessa. Palveluja koskevien uudistusten toimintakriteerien on oltava selkeät. Uudistusten suunnitelmissa ja kaavailuissa on esitetty monia vaihtuvia malleja, joiden seuraaminen on ollut vaikeahkoa. Päätöksenteon vastuulla olevien uudistusten laatua arvioidaan johtajuuden näkökulmasta.

Perustuslain mukaiset raamitukset auttavat eduskunnan päätöksentekoa, kun ratkaistaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen ja maakuntauudistuksen rahoituksen kysymyksiä. Palvelujen tarvitsijoita on päätöksenteon tarkkaan kuunneltava johtopäätösten kannalta ja uudistusten ratkaisuja tehtäessä.

Kokemuksen ja tutkimuksen kautta saatu tieto auttaa, miten suunnitteilla olevia suuria kysymyksiä, kuten sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja maakuntauudistusta, tulisi lähestyä ja saada asiat hallintaan. Erilaisia rakenteita, velkaantumista, työllisyyden parantamista ja koulutusasioita koskevat kysymykset ovat päätöksenteon haasteita. Voidaan kysyä, millaisia alueellisia kasvutarinoita päätöksenteko saa aikaan.

Kirkkovuoden asioita on kohdattu. Adventtisunnuntaina kirkot täyttyivät ja laulettiin tuttu Hoosianna-sävelmä, joka on Georg Joseph Voglerin vuonna 1795 säveltämä tuotos. Se on kuorolle tarkoitettu laulu, jonka sanat ovat peräisin Matteuksen evankeliumista. Päätöksenteossa arvioidaan, mitä hyvinvointitavoitteita on saavutettu vaalikauden aikana.




Vuoden 2019 terveisin




YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi


Kuopio

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Yhteiskunta tavoitteellinen

Lainsäädäntöön kuuluvia kaavailuja seurataan tarkkaan. Kysytään aiheesta, ryhdytäänkö toimintaan useinkin vasta kysymysten noustessa esille. Yhteiskunnan palvelujen kohdalla on ennakoitava. Tilanteita arvioitaessa kysytään myös perustellusti, millaista on sivistynyt kohtaaminen. Mitä sanoja käytetään puheissa? Kasvuympäristö on yhteydessä asenteiden kehittymiseen.

Esimerkiksi koulujen kasvutapahtumissa mietitään ainesisältöjen ohella sivistyksen ja kasvatuksen syvällisempiä kysymyksiä. Sivistyksen ja kasvatuksen käsitteet jäävät helposti sivuun, jos kovat tavoitteet saavat sijaa. Asioiden arvostaminen on yhteydessä siihen, että kouluissa viihdytään ja estetään syrjäytymisen mahdollisuus. Tehtävä on haasteellinen. 25. - 26.1.2019 Helsingissä pidettävillä Educa 2019:n tilaisuuksissa pohditaan koulutuksen eri puolia ja tavoitteita.

Muun muassa J. V. Snellman on pohtinut koulutusta yhteiskunnan kannalta. Hän on tuntenut Turun piispan ja uskonpuhdistajan Mikael Agricolan aikaansaannokset. Mikael Agricola on toiminut niin osaavasti, että suomen kieli alkoi kehittyä työvälineeksi, jonka avulla on luotu omakielistä kirjallisuutta. Äidinkieli on sivistyksen perusta. Oppilaat tekevät kouluissa esitelmiä, joissa tarvitaan äidinkielen taitoja. Äidinkielen taitojen merkityksestä ovat jotkut julkisuudessa olleet huolissaan.

Sivistystä ja kasvatusta arvostavassa yhteiskunnassa on sellaiset institutionaaliset koulutuspalvelut, jotka tyydyttävät koulutustarpeita. Koulutus on oikeudenmukaista ja tasa-arvoista. Koulutuksessa kiinnitetään huomiota koulutuspalvelujen toiminnalliseen sisältöön, sijoittamiseen ja mitoitukseen. Tieto- ja viestintätekniikka on laadukkaasti kaikkien oppilaiden ulottuvilla. Koulutusta koskevat päätökset ovat yhteydessä koulutuspoliittisiin arvoihin, jotka toteutuvat hallinnollisina ratkaisuina.

Koulutuksen tavoitteet ilmenevät opetussuunnitelmissa. Tavoitteiden toteuttaminen edellyttää sitä, että kasvatus- ja opetusalueella on pätevää henkilöstöä. Opettajankoulutuksessa on saatava hyvät tiedot sekä yleisopetuksessa että erityisopetuksessa. Tämä on tärkeää, sillä koulujen erityisoppilaita integroidaan yleisopetukseen. Koulutyössä on sytytettävä oppilaissa tiedon halu, joka motivoisi esimerkiksi matematiikan ja luonnontieteellisten aineiden oppimiseen. Julkisuudessa on esitetty huolta asian kehittymisen suhteen.

Kasvatus- ja opetustyö vaatii teorian tuntemusta ja tehtävän edellyttämää käytännön taitoa. Kasvatus- ja opetusprosessit tapahtuvat välivaiheiden kautta lopullisiin tavoitteisiin. Kenttätyössä on sopeuduttava muuttuviin oloihin ja hallittava kasvatus- ja opetustapahtumien rakenteet ja toiminnot. Tavoitteellinen koulutyö edellyttää hyvää kodin ja koulun yhteistyötä. Perusteltua on kysyä, miten tämä tavoite on toteutunut käytännössä. Kasvatus- ja opetustapahtuma on yhteydessä vuorovaikutustekijöihin.

Koulutusta on tutkittava, millä tavoin koulutuksen tarvitsijoiden ja koulutuksen järjestäjien näkemykset kohtaavat tavoitteiden kannalta. Koulutuksessa on kiinnitettävä huomiota koulutuspalvelujen fyysisiin puitteisiin, toimintavarmuuteen ja turvallisuuteen, joista tekijöistä on keskusteltu painokkaasti. Oppilaitoksia on asetettu julkisuudessa olleiden tietojen mukaan paremmuusjärjestykseen. Onko tämä perusteltua, jos taustatekijöitä ei ole otettu kyllin hyvin huomioon?

Yhteiskuntapolitiikan avulla luodaan puitteet, että koulutuspalvelut vastaisivat ihmisten tarpeita ja odotuksia. Laadukkaassa tilanteessa koulutuspalvelut on saatavilla. Sivistys ja kasvatus ovat yhteiskunnan arvostustekijöitä, joita on pohdittava jatkuvasti. On mietittävä myös sitä, millä tavoin huolehditaan kansansivistyksestä yleensä ja miten kansanperinnettä siirretään eteenpäin. Esimerkiksi Mikael Agricola ja J. V. Snellman ovat esittäneet koulutusajattelua, jonka sanomaan on perehdyttävä yhteiskunnan kehittämisen kannalta huolella.



Menestystä Educa 2019:n tapahtumalle.

Vuoden 2019 terveisin



YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi


Kuopio

tiistai 8. tammikuuta 2019

Arvoja on pohdittu

Arvoja on pohdittu -kirjoitus on valmistunut kirkkovuoden loppiaisena eli sunnuntaina 6.1.2019. Loppiainen (teofania, Θεοφάνια, epifania) on joulua vanhempi kristillinen juhlapäivä. Jouluaika on alkanut perinteisesti 21:stä joulukuuta ja kestänyt 13:een tammikuuta. Asiaan liittyy monille tuttu runollinen ilmaisu: "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi." Tässä nostetaan esille aikaan liittyvänä tapahtumana myös jääkiekon nuorten MM-kilpailut ja saavutettu maailmanmestaruus.

Joulun pyhien ja vapaiden jälkeen niin sanottu arki muistuttaa olemassaolollaan: "Härkäviikot ja reikäleivät alkavat." Kevään vaaleja myös jo mietitään tarkkaan. Työmarkkinajärjestöjen toivomuksesta loppiainen oli lauantaisin vuosina 1973 – 1991. Tähän liittyen esitetään kysymys, miten Martti Luther ja Mikael Agricola arvioisivat loppiaisen siirtoa kirkon perinteisen opin kannalta.

Turussa sijaitsevan Brinkkalan talon parvekkeelta julistettiin joulurauha. Joulurauhajulistus on pohjoismaisen lainsäädännön määräys, jonka mukaan on toimittava. Äänestysrauhasta myös puhutaan. Tilaisuus alkoi Martti Lutherin Jumala ompi linnamme (Vahva linna on Jumalamme, Ein feste Burg ist unser Gott) - virrellä. Kyseinen sävelmä on ollut tapana laulaa vuodesta 1903 lähtien. Laivaston Soittokunta ja Mieskuoro Laulun Ystävät ovat hoitaneet musiikin soittaen Artturi Ropen säveltämän Marsalkan hopeatorvet-fanfaarin.

Turun kaupungin kansliapäällikkönä ja apulaiskaupunginjohtajana toiminut Jouko K. Lehmusto on lukenut joulurauhajulistuksen vuodesta 2003 vuoteen 2012. Protokollapäällikkö Mika Akkanen on puolestaan hoitanut kunniakkaan tehtävän vuodesta 2013 lähtien:

"Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla; ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehoittamalla kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään."

"I morgon, vill Gud, infaller vår Herres och Frälsares nåderika födelsefest; och varder förty härigenom en allmän julfred kungjord och påbjuden, med åtvarning till envar att denna högtid med tillbörlig andakt fira, och i övrigt iakttaga ett stilla och fridsamt uppförande."

Joulurauhajulistuksen jälkeen on ollut Johan Ludvig Runebergin ja Fredrik Paciuksen Maamme (Vårt land) - laulu. Sen jälkeen on ollut vuorossa vuodesta 1918 lähtien Suomen puolustusvoimien kunniamarssi eli Porilaisten marssi (Björneborgarnas marsch, sävellys lienee 1700-luvulta), joka on myös Suomen tasavallan presidentin ja Viron puolustusvoimien komentajan kunniamarssi.

Joulurauha-asiaan on liittynyt radio-ohjelma vuodesta 1935 ja televisio-ohjelma vuodesta 1983. Ruotsin televisio on esittänyt kyseisen ohjelman vuodesta 1986. Internetin kautta ensimmäinen suora lähetys on tapahtunut vuonna 2006. Ylen ulkomaanpalvelu on ollut onnistuneesti mukana viestinnän toteuttamisessa.

Joulua, johon on kuulunut joulurauhajulistus, on vietetty monin tavoin. Joululauluja on kuunneltu ja laulettu eri tilanteissa. Loppiaista on vietetty, ja erilaisia urheilutapahtumia on seurattu viestintävälineistä. Loppiaisena kotouttamiskysymykset muistuttavat arvoista ja toiminnan tärkeydestä. Loppiainen on omistettu lähetystyölle.

Katolisissa, luterilaisissa, anglikaanisissa ja muissakin länsimaisissa kirkoissa loppiaista on vietetty keskiaikaisen perinteen mukaisesti: itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivä. Melchior-, Balthasar- ja Kaspar -kuninkaiden (tietäjien) symboliikka eli kruunut ovat esillä Ruotsin Tre kronor-valtakunnanvaakunassa.

Loppiainen on kiinnostanut Martti Lutheria ja Mikael Agricolaa. Heidän tekemänsä Uuden testamentin kansankieliset käännöksensä ovat kulttuuritekoja, joita on tarvittu kirkon toiminnoissa. Kirjoitukseni sisältö on kyseisille suurmiehille tuttu, sillä he ovat joutuneet paneutumaan joulun sanoman ytimeen, joka sisältää esimerkiksi lähetystyön.

Päätöksenteon arvopohjaa koetellaan, kun on vastattava kysymykseen, miten laadullisesti joulunvietto niin sanotusta Tuomaasta Nuuttiin voi tapahtua. Joulun sanoma muistuu muun muassa asumiskysymyksissä mieleen. Päätöksenteolla on haasteita, kun sen on toimittava eriarvoistumista ehkäisevästi. Tämä tavoite on yhteydessä joulun sanoman sisäistämiseen.



Nuorten jääkiekon MM-kisoissa menestyneitä onnitellen.

Vuoden 2019 terveisin



YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi


Kuopio