torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi vaihtuu odotuksin

Ajattelu ja toiminta ovat yhteydessä toisiinsa. Ajankohtaiset tapahtumat virittävät keskustelua. Mietitään, millä tavoin pakolaiskriisin ratkaisua edistetään. Pohditaan myös sitä, millainen olisi eduskunnan koostumus, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt. Mietitään tarkkaan, mitä kyselyjen tulokset mahdollisesti kertovat harjoitettavan politiikan sisällöstä.

Kiinnostavaa on todeta tässä antiikin ajalta, että vuoden alussa oli tapana luvata asioita "kaksikasvoiselle jumalalle, jonka ajateltiin pystyvän näkemään menneitä ja tulevia tapahtumia".

- Omakohtaiset uudenvuodenlupausasiat melkein unohtuivat, kun tarkasteltiin historian vaikutusyhteyksiä nykyaikaan. Periaatteeni on ollut, että en tee uudenvuodenlupauksia.

– Esitetty mielipide sisältää uudenvuodenlupauksen. Se on vain niin sanottu ”en tee –lupaus", joka kilpailee hyvin vaalilupausten kanssa. On seurattu perustellusti, mitä on tapahtunut politiikassa eduskuntavaalien jälkeen ja miten vaalilupaukset ovat pitäneet.

- Mennään asioissa eteenpäin. Tietyt sanaleikit ovat tuttuja. Nostetaan kahvikuppeja, joiden alle on laitettu uudenvuoden politiikan ennusmerkkejä.

- Jos vastaaja naurahtaa esitetyn kysymyksen johdosta, hän joutuu antamaan jonkin pantin. Pantin saa takaisin, kun suorittaa toisten määräämän luovan tehtävän. Onkohan muitakin uudenvuoden asioita, joita kulttuurin kannalta pitäisi säilyttää? Ovatko tinat ja raketit heräteostoja, kun niitä ostetaan?

Uudenvuodenlupausten alkuperän selvittämisessä on mentävä tuhansia vuosia taaksepäin. Käytännön mukaan "omistajan tuli saada takaisin muun muassa toisille lainaamansa työkalut". Tässä on yhtymäkohtia nykyiseen kirjastotoimintaan. Kun asiat ovat kunnossa, kirjojen lainaaminen jatkuu ja toivotaan vain aktiivista kirjastopalvelujen käyttöä. Miten pitkään säilynevät vaalilupaukset ihmisten mielissä?

Hyvää uudenvuoden päivää.


Terveisin


YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

torstai 17. joulukuuta 2015

Joulu on tulossa

Nyt valmistellaan joulua monin tavoin, käydään laulamassa "Kauneimpia joululauluja" ja arvioidaan päätöksenteon arvopohjaa. Kysytään, millaisissa oloissa voidaan viettää joulua ja miten suhtaudutaan vihapuheisiin ja rasismiin. Pohditaan johtajuutta ja vallankäyttöä. Joulunvietto saa uusia muotoja, kun asunnottomuutta esiintyy. Joulun sanoma muistuu tässä kohdassa mieleen.

Asumiskysymysten kohdatessa mietitään, miten järjestyvät jouluun läheisesti liittyvät perinteiset toiminnot. Pakolaiset tarvitsevat myös asuntoja ja kotouttamista, mikä vaatii "hyvää mieltä" ja ponnistuksia. Pakolaiskysymykset ovat ulko- ja sisäpolitiikan päätösten seurauksia, joiden "satoa korjataan".

Asumisasioiden ohella pohditaan "hyvän mielen" kannalta muitakin kysymyksiä, mitä merkitsevät vuosilomaoikeuden lyhentämiset, lomarahojen osittaiset leikkaukset, eräiden juhlapyhien palkattomuus ja koulutusleikkaukset. Mietitään myös kuntarakenteita, velkaantumista ja työllisyyden kohentamista, joiden ratkaisut vaativat perustuslain tarkkaa luentaa.

Jouluna sairastuttaessa tiedetään, että sairaudentila on "sosiaalisesti oikeutettu, sairastunut on vapautunut roolivelvoitteistaan ja syytön omaan tilaansa, sairastuneen ajatellaan olevan yhteistyössä apua tarjoavan kanssa ja hyväksyvän saadun avun". Perustuslain ja ihmisarvoisen "hyvää mieltä" tuottavan kohtelun näkökulmasta kysytäänkin, miten sairauspäivän karenssi on perusteltavissa.

Julkisella vallalla on vastuu päätöksenteosta, joka vaikuttaa muun muassa asunnottomuuden poistamiseen ja eriarvoistumisen välttämiseen. Toimeentulokysymysten ratkaisut heijastuvat ihmisten joulunvieton mahdollisuuksiin.

Hyvää joulua Kirjavuoden 2015 lukijoille.



Terveisin


YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

tiistai 8. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivä ja veteraanit

Maamme historiassa veteraanien merkitystä arvioidaan. Juhlapuheissa veteraanit saavat oikeutettua tunnustusta. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on tuttua veteraaneille: - Oli lähdettävä, kun kutsu kävi, vapaaehtoisinakin oltiin "siellä jossakin". Veteraanit miettivät perustellusti, miten hyödynnettäisiin historian kokemus.

Sosiaali- ja terveyshuollon palveluista kannetaan huolta. Monet kysyvät aiheesta, miksi päätöksenteko on joskus hitaanlaista veteraanien hyvinvointikysymysten ratkaisuissa. He kysyvät lisäksi, miten tyhjentävästi vastuulliset tahot pystyvät vastaamaan esillä oleviin kysymyksiin.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan tiedon on oltava luotettavaa ja harkittua. Vaikutusyhteyksien ymmärtäminen on välttämätöntä. Johtoajatuksena on periaate, että Suomen laivan ruori on luotettavissa käsissä, kun laivamme seilaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä. Vastuullisten tahojen on kuultava veteraaneja, mikä osoittaa veteraanien arvostamista.

Veteraaneja koskevissa asioissa puhuttelee musiikkikappale: - Veteraanin iltahuuto. Musiikkikappale on tuttu Simon sotaveteraanien kunniapuheenjohtaja Armas Ilvolle, joka johti äskettäin laulua presidenttiparille presidentinlinnan juhlassa. Esitys hiljensi ohjelman seuraajat. Laulun myötä muistui mieleen myös sotaveteraani Hannes Hynönen, joka vielä viime vuoden itsenäisyyspäiväjuhlassa saattoi olla mukana.

Kannoin Suomen lippua itsenäisyyspäivänä Kuopion sankarihaudalla, mikä oli kiinnostava luottamustehtävä. Musiikkiesitykset, seppeleenlaskut ja puheet olivat sankarihaudan tapahtumia.

Hyvää Jean Sibeliuksen päivää, suomalaisen musiikin päivää.


Terveisin

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio