TAVOITTEENA OPPIVA YHTEISKUNTA

Yhteiskunta on kokenut monia vaiheita kehittäessään palvelujärjestelmiä. Taloudelliset resurssit ovat vaikuttaneet yhteiskuntapolitiikan toteuttamiseen, johon on osallistunut poliittinen päätöksenteko. Aikoinaan tarvittava jälleenrakennus vilkastutti asuinalueiden kulttuuri- ja sivistystoimintaa, johon kuului koulutusverkoston kehittäminen. Eritoten maaseudun kouluoloihin kiinnitettiin huomiota. Sivistystehtävää ohjasi koulutuksellisen tasa-arvon periaate, joka oli arvoperustana koulutusta linjattaessa. Se on suunnannut yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen järjestämistä. Koulutustavoitteiden kannalta voidaan tarkastella niitä hyvinvointitekijöitä, jotka vaikuttavat koulutusyhteiskuntaan sosiaalistamiseen. Koulutuksen avulla on mahdollista suuntautua niin sanottua oppivaa yhteiskuntaa kohti. Tämä edellyttää syrjäytymisen ehkäisemistä, tiedon tason yleistä kohottamista, koulun ja työelämän lähentämistä sekä koulutus- ja aineellisten investointien tasa-arvoista kohtelua. Kokonaisvaltaista koulutusjärjestelmien arviointia olen tarkastellut koulutuspalvelujen priorisointitutkimukseni yhteydessä. Koulutuspalveluja koskevat tutkimukset ovat tarkastelleet melko usein koulutukseen pääsyä. Valikointiprosesseihin liittyvät kehittämistutkimukset muodostavat opiskelijavalintoihin liittyviä tutkimussyklejä, joihin olen kiinnittänyt huomiota tutkimuksissani. Perusteltua on kuvata tarkkaan käytettäviä valintamenettelyjä arvioitaessa valikoitumisprosessien laatua. Arvioinnit voivat esittää suurten hakijamäärien vuoksi tilastomatemaattisten ratkaisujen avulla tehtyjä johtopäätöksiä. Oppilaitosten vastuulla olevat koulutuspalvelut toimivat yhteiskunnan lainsäädäntöön perustuvien hallinnollisten ratkaisujen puitteissa. Yhteiskuntapolitiikka säätelee voimavarojen käyttöä. Opiskelijavalinnoissa on mahdollista kiinnittää huomiota pyrkijöiden tietoiseen valintapäätökseen, joka koskee kouluttautumista ja soveltuvuutta ammattitehtävään. Esimerkiksi opettajaksi kouluttautuminen on prosessi, joka on alkanut ennen varsinaista opettajankoulutusta. Siten on perusteltua, että opettajaksi valmistumista ja ammatissa kehittymistä tarkastellaan opiskelijoiden aikaisemmasta elämänhistoriasta lähtien. Erilaisten vaikutteiden saamisella on yksilöllistä merkitystä soveltuvuutta työelämän tehtäviin arvioitaessa. Opiskelijavalintojen kehittäminen vaatii yksilötason kokemusten ja tuntemusten seurantaa koulutukseen pyrittäessä ja valintamittareiden luotettavuuden arviointia. Muuten opiskelijavalinnat ovat ongelmallisia oikeudenmukaisuuden kannalta ja voivat vaikuttaa yksilötasolla syrjäyttäviin ratkaisuihin.

Terveisin Veikko Vilmi

AIKUISKOULUTUKSEN KEHITTÄMISTÄ TARVITAAN

Koulutusta kehitettäessä on kiinnitettävä huomiota perustellusti myös aikuiskoulutuksen koulutustavoitteisiin ja niiden saavuttamiseen. Valintaprosessit ovat aikuiskoulutuksen alueella yhteydessä esimerkiksi opettajankoulutuksen opiskelijavalintoihin. Ne ovat tällä hetkellä ajankohtaisia ilmiöitä, joita koskettavat erilaiset muutokset. Opettajankoulutuksen vaiheista on valmistunut historiallisia selvityksiä. Koulutusta järjestettiin aikoinaan väliaikaisina koulutuspoliittisina ratkaisuina, joita lainsäädäntö velvoitti. Koulutuksen tarkoituksena oli tyydyttää vallitsevaa opettajatarvetta, jota esiintyi eri alueilla. Väliaikaiseksi tarkoitettu menettely on saanut myöhemmin pysyvän sijan koulutuspalvelujen tuottamisessa ja rahoittamisessa. Opiskelijavalintojen kohdalla on merkittävää saada palautetta yksilötason kokemuksista ja tuntemuksista arvioitaessa opiskelijavalintojen onnistuneisuutta. Opiskelijavalinnoissa hylätyksi tulleiden kokemukset antavat tietoa ja argumentointipohjaa koulutuspolitiikan arviointia varten. Tutkimusten mukaan useat pyrkijät ovat kokeneet jonkinlaista epäoikeudenmukaisuutta tapahtuneissa opiskelijavalinnoissa. Tutkimustulokset vaihtelevat sen mukaan, millaisia henkilöitä koulutukseen valikoitumattomat ovat. Hakijoiden mielipiteet kuvaavat henkilökohtaista motivaatiota tulla opettajaksi silloinkin, kun ei ole tullut valituksi koulutukseen. Koulutuksen valikointiin liittyviä tapahtumia, jotka koskettavat yksilöitä läheltä, on syytä tarkkailla ja pohtia seurausvaikutuksia. Niiden sisältämä tutkimustieto on perusteltua hyvinvoinnin kannalta arvioitaessa opettajankoulutuksen opiskelijavalintojen laatua ja kehittämistarvetta. Opiskelijat ovat ottaneet kiinnostuneena kantaa myös tekemissään julkilausumissa, joiden periaatteiden mukaan opiskelijavalintoja tulisi kehittää. Heidän mielestään pyrkijällä tulee olla mahdollisuus hakea useammalle kuin yhdelle opettajankoulutusalalle. Opiskelijavalintojen kehittely vaatii mielestäni edellä olevan pohdinnan lisäksi mittaamismenettelyjen metodologista arviointia ja tutkimustietoa, miten opiskelijavalintojen kriteerit mittaavat soveltuvuutta työelämään.

Terveisin Veikko Vilmi

JATKUVAAN KOULUTUKSEEN TARVETTA

Julkisuudessa esitettiin esimerkki aikuiskoulutuksen alalta, jossa saavutettiin ylemmän koulutustason tutkinto jatkokoulutuksen avulla. Koulutusta oli lähiopetuksena ja täydennyskursseina, joiden laajuudet yhteiskunta on määritellyt koulutustavoitteiden kannalta. Kun koulutus tapahtui työn ohella, se on vaatinut koulutukseen osallistujilta motivoituneisuutta, joka ilmeni myös haastatteluissa. Omakohtaisesti tunnen työn ohella tapahtuvan opiskelun erittäin läheisenä. Koulutusmotivaation kriteerejä, joita ovat minäsuuntautuneisuus, sosiaalinen suuntautuneisuus ja yhteiskunnallinen suuntautuneisuus, on mahdollista soveltaa puheena olevaan koulutustapahtumaan. Aikuiskoulutuksen suunnittelu on haasteellista, sillä koulutukseen osallistujilla voi olla hyvin erilainen tausta ja erityisosaaminen. Erityisosaamista on muun muassa aikaisemmin hankitut TVT-taidot, joiden merkitystä yhteiskunnassa ei voida sivuuttaa opetuksen pedagogisia soveltavia ratkaisuja tehtäessä. Aikuiskoulutuksen opetussisältöä ohjaa opetussuunnitelma, jonka kehittelyssä huomioidaan yhä enemmän koulutusta tarvitsevien kulttuuritausta. Koulutustavoitteiden saavuttamisessa joudutaan kiinnittämään huomiota niihin opetus- ja kasvatusmenetelmiin, jotka ovat sopivia aikuisille palvellen heidän yksilöllisiä koulutustarpeitaan. Yksilölliset koulutustavoitteet voivat poiketa toisistaan esimerkiksi yhteiskunnallisen kokemuksen määrästä johtuen, tai mikä on kunkin suhtautuminen suoritettaviin tehtäviin ja tavoiteltavaan oppimiseen. Edellä mainitut tekijät ovat yhteydessä yksilöllisiin asenteisiin. Koulutusta koskevat tavoitteenasettelut ovat arvoperustaista toimintaa, jota käytännössä pyritään toteuttamaan eri tavoin. Tutkimuksen avulla on mahdollista selvittää yksilön ja yhteiskunnan koulutustarpeiden tyydyttämistä. Tässä esimerkkitapauksessa koulutuksen suunnittelu lähtee yhteiskunnan koulutustarpeista. Yhteiskunnan arvioimat koulutustavoitteet eivät kuitenkaan toteudu ilman yksilötason motivoituneisuutta, sillä koulutukseen hakeutuminen on puheena olevassa tapauksessa vapaaehtoista. Koulutuksen pohtiminen on ajankohtaista, sillä lainsäädännöstä johtuvat tavoitteenasettelut ovat muutoksenalaisia. Muutokset koskettavat koulutusta yleensä ja valintaperusteita, jotka vaikuttavat yksilötason koulutusratkaisuihin. Harkitseeko koulutukseen motivoitunut aikuisopiskelija muita sivuavia ratkaisuja, jos ei tule kilpailun kautta valituksi? Koulutuksen tarkoituksena on luoda ajan tasalla oleva opiskeluympäristö, joka tukee mahdollisimman hyvin aikuisopiskelijoiden koulutustavoitteiden saavuttamista. Onnistunut koulutuksen suunnittelu ja toteutus lisäävät opiskelijoiden motivaatiota itsensä kehittämiseen, joka vaikuttaa yksilötasolla hyvinvointiin ja elämänlaatuun sekä koulutusyhteiskuntaan integroitumiseen.

Terveisin Veikko Vilmi

PALVELUJEN KEHITTÄMINEN VUOROVAIKUTUSTA

Palvelujen laatuun vaikuttavia tekijöitä on muun muassa johtaminen, jota on selvitetty monissa tutkimuksissa. Niiden johdosta on käynnistetty erilaisia toimenpiteitä, esimerkiksi opetus- ja kasvatusalan henkilöstön työolosuhteita kuvaava verkostohanke. Palvelujen johtamiseen kuuluvat läheisesti kehityskeskustelut, joiden tulisi olla toimivia johtamisvälineitä hyvinvoinnin kannalta. Kehityskeskustelujen aikana pohditaan valittuja kysymyksiä demokraattisesti. Hyvinvointitarpeiden toteutumista arvioitaessa tarkastellaan niitä tekijöitä, jotka näyttävät palvelujen kohdalla olevan kunnossa ja mitkä vaativat parantamista. Tilanteen kehittymistä on perusteltua seurata vuosittain, jolloin saadaan parempi kuva palvelujen kehittämistarpeesta. Seurattavia hyvinvointitekijöitä ovat muun muassa yleisjohtaminen, keskinäinen tuki ja tiedon kulku, tavoitteellisuus, ristiriitojen käsittely ja työilmapiiri sekä päätöksenteko ja kokouskäytännöt. Tietoa tarvitaan myös siitä, millaista on laadultaan yhteistoiminta ja kehittämisvalmiudet, työtilat ja -välineet, ammattitaidon ylläpito ja työssä jaksaminen. Luettelosta huomataan, että palvelujen laadun seikkaperäinen arviointi on monta ulottuvuutta sisältävä kokonaisuus. Tutkimusta voidaan kohdistaa kyseisiin hyvinvointitekijöihin, joita olen käsitellyt tutkimuksissani. Lähtökohtana on jokin vertailuvuosi, josta kirjataan palvelujen toiminnan kannalta myönteiset ja kielteiset asiat. Hyvinvointitavoitteena on esimerkiksi työpaikan ilmapiiriin vaikuttaminen. Toivotaan myös sitä, että henkilökunnan yhteistyö on vuorovaikutteista ja palvelujen tavoitteita tukevaa. Työviihtyvyyden kannalta on merkittävää, että työntekijä voi toteuttaa ammattitaitoaan työtehtävässään ja hyödyntää työpaikallaan niitä vahvuuksiaan, joita hän on saavuttanut. Tärkeää on myös todeta, miten työntekijän tiedot ja taidot pysyisivät mahdollisimman hyvin ajan tasalla. Tavoitteellisessa kehityskeskustelussa käsitellään myös vapaamuotoisia aiheita, joissa voi tulla esiin kehitettäviä asioita palvelujen laadun kannalta. Huolellisesti suunniteltujen ja tavoitteisiin pyrkivien kehityskeskustelujen avulla edistetään palvelujen laadunvarmistusta. Luottamusta ja oikeudenmukaisuutta herättävät ratkaisut koetaan läheisiksi ja arvokkaiksi.

Terveisin Veikko Vilmi