tiistai 29. marraskuuta 2016

Päätökset ja koulutus

Meneillään olevan kirkkovuoden aikana toteutetaan kirkon tehtäviä ja muistellaan henkilöiden aikaansaannoksia. Opilliset kysymykset ovat askarruttaneet tunnetusti Martti Lutheria. Hän on pohtinut myös lukutaidon merkitystä sivistyksen kannalta. Lukutaito saavutetaan yleensä kouluissa, joissa opiskellaan erilaisten ohjelmien mukaan. Musiikkikasvatus syventää "opillista sanomaa". Martti Lutherin "teesiajatteluidealla" on käyttöä koulutusta arvioitaessa.

"Kouluteesinä" on tässä hyvinvointiin vaikuttava ilmaisu: "Lähikoulut ovat arvovalinta." Väittämän "antiteesi" on toteamuksen vastakohta. Mikä se olisi päätöksenteossa, kun mietitään "oppilaiden parasta"? Koulukysymyksissä on tulkintaeroavuuksia: näkemykset eivät kohtaa, vaikka kysymys on oppilaiden hyvinvoinnista. Nyt keskustellaan vilkkaasti, miten olisi meneteltävä eettisesti oikein kiusaamistapauksissa.

Eroavat käsitykset lähentyvät "luovassa ilmapiirissä". Tässä palautetaan mieliin katolisen ja luterilaisen kirkon ekumeeninen juhlatilaisuus, joka oli Lundin tuomiokirkon jumalanpalveluksessa lokakuussa 2016. Tapahtuman järjestyminen on vaatinut osapuolten "asioiden sisäistämistä". Luterilaisuuden juhlavuonna kiinnitettään huomiota "opillisiin lähtökohtiin".

Asianosaisten kuuleminen ja henkilökohtainen tapaaminen auttavat yhteisten tavoitteiden saavuttamista. Mikael Agricolaa tarvittiin rauhanneuvotteluissa, kun ruotsalaisten ja venäläisten välisiä rajakysymyksiä ratkottiin. Päätöksenteossa kokemuksesta on hyötyä, kun ollaan "vastakohtatilanteissa".

Ratkaisuilla vaikutetaan hyvinvoinnin ja kotoutumisen kysymyksiin. Käsitteiden sisältöä on mietittävä syvällisesti. Usein todetaan, että lähipalveluista huolehditaan. Lähikouluja karsitaan kuitenkin melko helposti. Kysytäänkin aiheeseen liittyen, miten turvataan lähikoulut koulutusjärjestelmässä. Päättäjien on arvioitava toimintaansa: "Mitä tarkoitamme lähipalveluilla?"

Tehdyt ratkaisut ovat yhteydessä arvoihin. Toiminnasta vastaavien on arvioitava päätösten seuraukset. On tehtävä valintoja, jotka turvaavat myönteisen kehityksen. Lasten ja nuorten hyvinvointi on riippuvaista siitä, miten koulutuspalvelut on järjestetty. Onko lähikouluja tarjolla? Miten pitkään lapset ja nuoret joutuvat viettämään aikaa päivittäin koulukyydeissä? Miten turvallinen ja koulutusmyönteinen ilmapiiri yhteiskunnassa yleensä vallitsee? Kysymysten ja vastausten on löydettävä toisensa.

Kun tuetaan lasten ja nuorten koulunkäyntiä, vähennetään syrjäytymisvaaraa, lievennetään haittoja ja ehkäistään sosiaalisia ongelmia. Yhteiskunta on vastuullinen, kun se huolehtii lähikoulujen turvaamisesta. Lähikouluratkaisut vaikuttavat lasten ja nuorten kasvuun myönteisesti.

Koulutuksen laatua arvioitaessa on ratkaistava kysymys, miten koulutuspalveluja koskeva päätöksenteko suuntaa kehitystä tulevaisuutta kohti. Huoltajia on tuettava kasvatustehtävässä. On mietittävä tarkoin, miten pitkälle ulottuu perheen itsenäinen päätöksenteko.

Yhteiskunnassa on toimittava oikeudenmukaisesti perustarpeiden tyydyttämiseksi. On turvattava sellainen järjestelmä, joka tyydyttää palvelujen tarvitsevien fysiologisia ja turvallisuuden tarpeita. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden sekä itsensä toteuttamisen tarpeiden tyydyttäminen ovat myös tärkeitä.

Edellä lueteltiin tarkasteltavaan aiheeseen liittyviä asioita, jotka ovat "kouluteesejä". Esitetyt ajatukset ja pohdinnat on tarkoitettu yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun, päätöksentekoon ja arvostuksiin. Toiminnan laatua tähdentävät ratkaisut tukevat hyvinvoinnin kehittymistä, mikä on yhteiskunnan tavoite.


Terveisin

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

1 kommentti:

Veikko Vilmi kirjoitti...

Arvoisat lukijat

Kiitokset, kun olette “löytäneet” kirjoitukseni laajasta verkkotarjonnasta. Kommentoinnit ja erilaiset “linkkiyhteydet” vievät “ajattelua” eteenpäin. “Kouluteesinä” tuotoksessani on ollut hyvinvointiin vaikuttava ilmaisu: “Lähikoulut ovat arvovalinta.” Väittämän “antiteesi” on toteamuksen vastakohta. Mikä se olisi päätöksenteossa, kun mietitään “oppilaiden parasta”? Koulukysymyksissä on tulkintaeroavuuksia: näkemykset eivät kohtaa, vaikka kysymys on oppilaiden hyvinvoinnista. Nyt keskustellaan vilkkaasti, miten olisi meneteltävä eettisesti oikein kiusaamistapauksissa. Tässä esitän vielä kysymyksen, miten Martti Luther ja Mikael Agricola “sisäistäisivät” koulutusta koskevan kirjoitukseni. Hehän ovat pohtineet koulutusta yhteiskuntaan kuuluvana toimintana ja kulttuuritekona. Kommentoinnit luetaan mielellään luterilaisuuden juhlavuonna. Muistellaan myös “aiheesta” Uuden testamentin kääntämisen ja kirjallisuuden tuottamisen luovia ratkaisuja.

Hyvää adventin aikaa ja joulun odotusta.

Terveisin

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio