maanantai 17. huhtikuuta 2017

Johann Sebastian Bach ja pääsiäinen

Pääsiäistä on vietetty ja liturgisten värien merkitystä on mietitty. Pääsiäisen aika on hiljentänyt. Pääsiäisen kertomus muistuu herkästi mieleen, kun vaikeita asioita kohdataan. Hiljaisen viikon tapahtumat ovat ikään kuin tulleet lähelle ja opettaneet ymmärtämään asioiden syvällisyyttä. Omaiset tarvitsevat tukea vaikeissa asioissa. Auttamista olen pohtinut muun muassa seuraavalla tavalla:

"Voit muutakin tehdä, kun voimia riittää. On taitoa tehdä hyvää, auttaa toisia, apua tarvitsevia."

Musiikki vahvistaa pääsiäisen sanomaa. Monille ovat tuttuja lyhyet lauletut virsitekstit: "Kristus on noussut kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti."

Musiikin tekijät ovat luoneet musiikkinsa usein omakohtaisten tunnetilojen vallitessa. Musiikin sävelkulut saattavat johtaa kuulijat sellaiselle tunnetasolle, jota kiireisessä elämänrytmissä elävät tarvitsevat. Vaikeiden kysymysten kohdalla auttanee hyvä musiikki, jos on voimia kuunnella sitä.

Johann Sebastian Bachin musiikki on sopinut pääsiäisen aikaan, jota olemme viettäneet. Hänen ansiokas Matteus-passionsa kertoo Kristuksen kärsimyshistoriasta. Monet ovat kuunnelleet kyseisen suurteoksen, joka on esitetty televisiossakin.

Matteus-passiossa on kaksi osaa. Ensimmäisessä osassa ovat ehtoollisen asettaminen ja Jeesuksen vangitseminen. Toisessa osassa ovat Jeesuksen oikeudenkäyntiä koskevat tapahtumat, ristiinnaulitseminen ja hautaaminen.

Johann Sebastian Bach - Leipzigin Tuomaan kirkon kanttori - sävelsi Matteus-passionsa oman kirkon kuorolle. Sävellyksen esittäminen on ollut haastava tehtävä, jonka arvion saattoi tehdä muun muassa nähdyn televisioesityksen perusteella.

Usein puhutaan matemaatikko Carl Friedrich Gaussista, jota on askarruttanut pääsiäisen paikka kalenterissa. Johann Sebastian Bach on miettinyt puolestaan nuottien järjestystä viivastolla. Hänen säveltämänsä Tuomas-passio on korkealaatuinen tuotos, jota arvostetaan. Kun pääsiäistä tarkastellaan musiikin näkökulmasta, Matteus-passiota ei ole mahdollista sivuuttaa.

Johann Sebastian Bachin musiikkia kuullessa juolahtaa mieleen matematiikka. On havaittu, että musiikillisesti lahjakkaat ovat usein myös matemaattisesti lahjakkaita. Asioiden sisäistäminen ja laajentaminen ovat yhteydessä omakohtaiseen ajatteluun, tietämykseen ja kokemukseen. Tämäkin kirjoitus saanee pohtimaan pääsiäisen sanoman perussisältöä.



Hyvää pääsiäisen aikaa.



Juhlavuoden terveisin



YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

Ei kommentteja: