sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

"Toreilla" kokoonnutaan - asioita pohditaan

Kuopion torille kokoontuvia ihmisiä näytti kiinnostavan ajankohtainen aihe, joka koskee Kuopion Sorsasaloon tulevan tehtaan eli "Finnpulpin" ympäristölupaa. Julkisuudessa olevien tietojen mukaan kysymyksessä olisivat "maailman tiukimmat lupaehdot" biotuotehanketta varten. "Maailman älykkäimmän sellutehtaan" toteuttamisesta päätetään vuoden 2018 toisella puoliskolla. Tehdashankkeen etenemistä seurataan.

Työllisyyteen ja ympäristöön yhteydessä olevan aiheen ohella on vielä tuoreessa muistissa kulttuurin alueelta Kuopion musiikkikeskuksen tilaisuus, joka juhlisti Minna Canthia. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio vierailivat Kuopion torilla. Lähiaikoina on rouva Jenni Haukion syntymäpäivä, jota merkkipäivää tässä onnitellaan etukäteen.

Kuopion torilla oli mahdollista esittää Kuopiota koskevia asioita presidentille: "Herra tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Veikko Vilmi kiittää Teitä, kun olitte Vehmersalmella Kuopio-Jukola 2014-viestitapahtuman suojelijana. Suunnistustapahtumassa olin vapaaehtoisena työntekijänä. Kuopio-Jukola 2014 on nostettu esille ja palkittu ainutlaatuisena tapahtumana."

"Tuossa Kuopion kaupungintalossa julkistettiin 14.3.2017 historiikki, jonka toinen kirjoittaja olen itse. Tehän olette kuulemma jo saanutkin kyseisen julkaisun, johon olen kirjoittanut tekstiä Kuopio-Jukola 2014-viestitapahtumastakin."

Kohta syntymäpäiviään viettävä rouva Jenni Haukio oli selvästi myös kiinnostunut historiikista, joka esittää Kuopion Reserviupseerikerhon vaiheita vuodesta 1929 vuoteen 2014. Kerho on "vastuullinen", "perinteitä arvostava", "aatteellinen" ja "edunvalvonnallinen" reserviupseeriyhdistys.

Tänä juhlavuotena 2017 toimitaan aktiivisesti kulttuurin hyväksi, johon kuuluu edellä mainittu historiikkijulkaisukin. Tuntuu hyvältä, kun "kirja löydetään" verkkotarjonnasta, kirjastoista ja on vieläpä presidenttiparin luettavana. Vuorovaikutus kirjoittajien ja lukijoiden välillä on tärkeää.

Päätöksiä ja tilanteita on mietittävä tarkkaan. Niin on tehty varmaan "Finnpulpinkin" kohdalla. Laaja-alaisia asioita on hyödyllistä punnita komiteoissa. Demokraattisessa järjestelmässä yhteisesti harkitut kannanotot kertovat siitä, miten on meneteltävä kulloinkin hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sivusi Kuopion torilla kiusaamiskysymyksiä ja ulkopolitiikan asioita, jotka ovat ajankohtaisia. Ulkopolitiikan asioiden ollessa kunnossa voidaan sanoa, että juhlavuottaan viettävä "Suomi purjehtii luotettavasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä".

Sosiaali- ja terveydenhuollon kysymykset askarruttivat Kuopion torilla. Päätöksenteossa kiire hankaloittaa hyvän lopputuloksen syntymistä. Perustuslaki määrittää suunnan. Yhteiskunnassa arvioidaan sitä, minkä “arvojen” avulla ulkopolitiikan ja sisäpolitiikan toiminta hoidetaan ja miten yksimielisiä ollaan tavoitteista.

Kulttuuriasioita ja yhteiskunnan tavoitteita pohdittaessa muistuvat mieleen Mikael Agricola ja Martti Lutherin "teesit". Mikael Agricolan Uuden testamentin suomennos on suuri kulttuuriteko sivistyksen kehittämisen kannalta. Merkkihenkilöitä nostetaan esille juhlavuosina.

Tasa-arvon päivänä muisteltiin Minna Canthin merkitystä, mikä asia kiinnostaa rouva Jenni Haukiotakin. Minna Canthille yhteiskunnalliset kysymykset olivat tärkeitä. Hänen kirjoittamansa tekstit ovat siitä osoituksena.


Juhlavuoden 2017 terveisin


YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

Ei kommentteja: