HYVINVOINTI - Hyvinvointiin vaikuttavat yhteiskunnan järjestämät palvelut, joiden laadusta kansalaiset tekevät johtopäätöksiä.
lauantai 31. joulukuuta 2016
Turku, joulurauhan julistaa
Tärkeänä tiedonlähteenä käytetään usein verkkotarjontaa, joka on auttanut tämänkin artikkelin yksityiskohtiin menevässä tarkastelussa. Olen ajatellut lisäksi, että kaikessa toiminnassa on kehitettävää. Tältä pohjalta esitän kysymyksen, minkä “teesien” avulla Martti Luther nyt analysoisi yhteiskunnallista ja kirkollista toimintaa. Hän on pohtinut joulua, johon tässä kirjoituksessa vielä palataan.
Muistamme hyvin jouluaaton ohjelmalähetyksen, kun Suomen Turussa julistettiin joulurauha Brinkkalan talon parvekkeelta. Joulurauha on pohjoismaiseen lainsäädäntöön kuulunut määräys, jonka mukaan kansalaisten on toimittava. Tilaisuus alkoi Martti Lutherin "Jumala ompi linnamme (Ein feste Burg ist unser Gott)" - virrellä, jonka jälkeen Turun tuomiokirkon kello löi 12.00.
Martti Lutherin virren laulaminen on tullut tavaksi vuonna 1903. Laivaston Soittokunta ja Mieskuoro Laulun Ystävät hoitivat musiikin ammattitaitoisesti. Soittokunta soitti Artturi Ropen säveltämän "Marsalkan hopeatorvet" -fanfaarin.
Turun kaupungin kansliapäällikkönä ja apulaiskaupunginjohtajana toiminut Jouko K. Lehmusto on lukenut joulurauhajulistuksen vuodesta 2003 vuoteen 2012. Protokollapäällikkö Mika Akkanen on hoitanut kunniakkaan tehtävän vuodesta 2013 lähtien:
"Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla; ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehoittamalla kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään."
"I morgon, vill Gud, infaller vår Herres och Frälsares nåderika födelsefest; och varder förty härigenom en allmän julfred kungjord och påbjuden, med åtvarning till envar att denna högtid med tillbörlig andakt fira, och i övrigt iakttaga ett stilla och fridsamt uppförande."
Joulurauhajulistuksen jälkeen oli vuorossa Johan Ludvig Runebergin ja Fredrik Paciuksen "Maamme (Vårt land)" - laulu. Sitten soitettiin vuodesta 1918 lähtien ollut Suomen puolustusvoimien kunniamarssi eli "Porilaisten marssi (Björneborgarnas marsch, sävellys mahdollisesti 1700-luvulta)", joka on myös Suomen tasavallan presidentin ja Viron puolustusvoimien komentajan kunniamarssi.
Joulurauhajulistuksesta on kiinnostuttu maamme rajojen ulkopuolellakin. Asiaan liittyvää radio-ohjelmaa on ollut vuodesta 1935 ja televisio-ohjelmaa vuodesta 1983. Ruotsin televisio on esittänyt julistusta koskevan ohjelman vuodesta 1986. Internetin kautta on tapahtunut ensimmäinen suora lähetys vuonna 2006. Ylen ulkomaanpalvelu on ollut joulurauhaa koskevassa viestinnässä mukana.
Joulua, johon on kuulunut edellä mainittu joulurauhajulistus, on vietetty monin tavoin. Joululauluja on kuunneltu ja laulettu eri tilanteissa.
Joulun tapahtumasta voidaan puhua myös seuraavan "Joululaulun" sisältämien säkeidenkin avulla:
Joululaulu
(Vilmi, Veikko 2016, sanat ja sävel)
Joulu tullut on, kaikille.
Joulun tuntu löytyy.
Pimeä aika, kaamos, voitetaan.
----
Aurinko, kuu, vaiheet tunnetaan.
Tieto almanakkaan merkitään.
Ajantieto muistaa.
----
Joulu tullut on, kaikille.
Kiire, huoli vaikuttaa.
Muistot, mieleen palaa, herkistää.
----
Kynttilät valon antaa.
Kaamos voitetaan.
----
Adventtiaikaa muistellaan.
Joululaulut, kuullaan, lauletaan.
Uudet laulut opitaan.
----
Kertomus joulun tunnetaan.
Kuvaelmat tehdään, katsotaan.
----
Miten kaikki mielletään?
Maria, Josef, seimen lapsi,
enkelit, paimenet, tietäjät, tähti.
—
Lahjat saadaan, annetaan.
Joulua vietetään.
Turku, joulurauhan julistaa.
----
Mikael Agricola on oppinut tuntemaan läheltä Martti Lutherin musiikin ja opin sisällön. Heidän tekemänsä Uuden testamentin kansankieliset käännöksensä ovat suuria kulttuuritekoja. Tämän artikkelin "otsikon sisältö" on kyseisille suurmiehille tuttu. He ovat joutuneet paneutumaan työtehtäviinsä kuuluvaan joulun kertomuksen syvälliseen sanomaan, joka sisältää merkityksellisen joulurauhan pohtimisen.
Päätöksenteon arvopohjaa koetellaan, kun kysytään, millaisissa oloissa joulunvietto voi yleensä tapahtua. Joulunvietto saa erilaisia muotoja, kun esimerkiksi asumisessa on puutteita. Joulun sanoma muistuu tässä kohdassa mieleen. Päätöksenteolla on haasteita, ettei "eriarvoistumista yhteiskunnassa pääse syntymään".
Juhlavuosionnitteluterveisin
YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi
Kuopio
torstai 29. joulukuuta 2016
Joulua on vietetty
Joulua on vietetty. "Kauneimpia joululauluja" on perinteisesti laulettu kirkoissa ja muissakin paikoissa. Päätöksenteon arvopohjaa koetellaan kysymällä, millaisissa oloissa joulunvietto voi tapahtua. Joulunvietto saa uusia muotoja, kun muun muassa asunnottomuutta esiintyy. Joulun sanoma muistuu tässä kohdassa mieleen.
"Hyvän mielen" kannalta on ratkaistavia kysymyksiä, esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistushankkeet, jotka ovat olleet julkisuudessa esillä. Perustellusti kysytään, miten ihmisten hyvinvointiin liittyvät asiat järjestyvät. Pakolaisten kotouttaminen vaatii hyvää mieltä ja ponnistuksia.
Vuoden 2017 alusta lähtien "sulatellaan" uuden lainsäädännön vaikutuksia. Perustuslain tarkkaa lukemista ja tulkintaa tarvitaan suurissa uudistuksissa, että mennään ihmisten kannalta "oikeaan suuntaan". Tässä kysytäänkin päätöksenteolta, mikä on yhteiskunnan palveltavuuden yleinen tilanne ja jatko.
Terveyspalvelujen kohdalla on puhuttu karensseista. Tiedetään, että sairaudentila on "sosiaalisesti oikeutettu, sairastunut on vapautunut roolivelvoitteistaan ja syytön omaan tilaansa, sairastuneen ajatellaan olevan yhteistyössä apua tarjoavan kanssa ja hyväksyvän saadun avun." Hyvän kohtelun näkökulmasta kysytäänkin karenssien perusteluja.
Asioiden hoitamisen laatua arvioitaessa pohditaan myös johtajuutta ja vallankäyttöä. Julkisella vallalla on vastuu päätöksenteosta, joka vaikuttaa "eriarvoistumisen välttämiseen". Toimeentulokysymykset ovat heijastuneet ihmisten joulunviettoon.
Edellä olevan lisäksi muistamme hyvin julkisuuden viestintänä, kun "Suomen Turussa julistettiin joulurauha". Tämä pitkä perinne on huomattu maamme rajojen ulkopuolellakin.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016
Educa-messut tulossa
Pisa-tutkimukset ovat olleet esillä. Julkisuudessa on pohdittu matematiikan, luonnontieteellisten aineiden ja lukemisen opettamisen laadukasta järjestämistä. Kysymys kiinnostaa muun muassa henkilöitä, jotka osallistuvat tammikuussa 2017 pidettäville Helsingin Educa-messuille.
Lukutaidon oppimista voidaan analysoida esimerkiksi kirjoitusmerkkien suhteen. Eräissä kulttuureissa on kirjoitusjärjestelmiä, jotka lasten ja nuorten on vain opittava hahmottamaan ja sisäistämään. Miten on mahdollista, että nämä lapset ja nuoret ovat selviytyneet Pisa-tutkimusten vaatimuksista melko hyvin tai jopa muita paremmin? Ymmärrettävämpää olisi, että tulokset olisivat toisenlaisia arvioitaessa lukemista tekstin muodostamisen kannalta.
Kirjoilla on sivistävä merkitys. Kirjastojen on oltava palvelulaitoksia, jotka vastaavat ajankohtaisiin haasteisiin.
Edellä olevan johdosta palautetaan mieliin Martti Luther ja Mikael Agricola, jotka aikoinaan huomasivat: "Omakielistä kirjallisuutta on saatava aikaan." Uuden testamentin käännökset tulivat kansalaisille tutuiksi. Merkkihenkilöiden toiminta ja ajatukset jäivät elämään, että nyt on mahdollista muun muassa Pisa-tutkimusten avulla tutkia lukutaidon kehittymistä maassamme ja muualla.
Pisa-tutkimusten vastausten tulkinnat ovat kiinnostavia, sillä tulosten eroavuuksia selitetään parhain päin. Kouluviranomaisten on mietittävä tulosten syitä ja koulutuksen yleisiä puitteita. Tässä esitetään vielä aiheeseen liittyvä kysymys, millä tavoin lähiopetuksen vähentyminen ja koulutusleikkaukset vaikuttavat yhteiskunnassa tarvittavien koulutuspalvelujen tavoitteiden saavuttamiseen.
Terveisin

keskiviikko 14. joulukuuta 2016
Itsenäisyyspäivänä
Itsenäisyyspäivänä muistellaan "maan historiallisia vaiheita ja koettelemuksia". Arvioidaan myös tulevaisuutta koskevia ratkaisuja, joihin päätöksenteko on osallinen. Juhlapuheissa veteraanit nostetaan esille. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan alue on heille tuttua: "Oli lähdettävä suorittamaan tehtävää "siellä jossakin", kun kutsu kävi, vapaaehtoisinakin oltiin." Veteraanit miettivät myös kysymystä: "Miten hyödynnetään kokemus?"
"Veteraanin iltahuuto" puhuttelee. Kyseinen musiikkikappale on tuttu muun muassa Simon sotaveteraanien kunniapuheenjohtaja Armas Ilvolle, joka johti laulua itsenäisyyspäivänä 2015 presidenttiparille presidentinlinnan juhlassa.
Esitys hiljensi paikalla olevat kuulijat ja television ääressä olevat katselijat. Musiikkikappaleen kohdalla muistui mieleen myös sotaveteraani Hannes Hynönen, joka vuoden 2014 itsenäisyyspäiväjuhlassa saattoi olla vielä mukana kertomassa "kokemistaan asioista".
Tärkeänä tässä pohditaan myös sitä, että "laivamme ruori on luotettavissa käsissä, kun laivamme seilaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä". Ulko- ja turvallisuuspolitiikan on oltava luotettavaa, ja vaikutusyhteydet on ymmärrettävä.
Sosiaali- ja terveyshuollon palveluista kannetaan huolta. Monet kysyvät aiheesta, miksi päätöksenteko on joskus hitaanlaista veteraanien hyvinvointikysymysten ratkaisuissa ja miettivät vastuullisten tahojen roolia asioiden hoitamisessa. Veteraaneja kuultaessa osoitetaan heidän arvostamistaan.
Itsenäisyyspäivän ohjelmista on sovittu. Lippulinnoissa kannetaan Suomen lippuja ja järjestölippuja sankarihaudoilla: mieleenpainuvia ja kunniakkaita luottamustehtäviä. Musiikkiesitykset, seppeleenlaskut ja puheet kuuluvat myös sankarihautojen tapahtumiin.
Kuopion kaupunki järjesti itsenäisyyspäiväjuhlan Kuopion musiikkikeskuksessa, jossa veteraanit olivat kunniavieraina.

tiistai 29. marraskuuta 2016
Päätökset ja koulutus
Meneillään olevan kirkkovuoden aikana toteutetaan kirkon tehtäviä ja muistellaan henkilöiden aikaansaannoksia. Opilliset kysymykset ovat askarruttaneet tunnetusti Martti Lutheria. Hän on pohtinut myös lukutaidon merkitystä sivistyksen kannalta. Lukutaito saavutetaan yleensä kouluissa, joissa opiskellaan erilaisten ohjelmien mukaan. Musiikkikasvatus syventää "opillista sanomaa". Martti Lutherin "teesiajatteluidealla" on käyttöä koulutusta arvioitaessa.
"Kouluteesinä" on tässä hyvinvointiin vaikuttava ilmaisu: "Lähikoulut ovat arvovalinta." Väittämän "antiteesi" on toteamuksen vastakohta. Mikä se olisi päätöksenteossa, kun mietitään "oppilaiden parasta"? Koulukysymyksissä on tulkintaeroavuuksia: näkemykset eivät kohtaa, vaikka kysymys on oppilaiden hyvinvoinnista. Nyt keskustellaan vilkkaasti, miten olisi meneteltävä eettisesti oikein kiusaamistapauksissa.
Eroavat käsitykset lähentyvät "luovassa ilmapiirissä". Tässä palautetaan mieliin katolisen ja luterilaisen kirkon ekumeeninen juhlatilaisuus, joka oli Lundin tuomiokirkon jumalanpalveluksessa lokakuussa 2016. Tapahtuman järjestyminen on vaatinut osapuolten "asioiden sisäistämistä". Luterilaisuuden juhlavuonna kiinnitettään huomiota "opillisiin lähtökohtiin".
Asianosaisten kuuleminen ja henkilökohtainen tapaaminen auttavat yhteisten tavoitteiden saavuttamista. Mikael Agricolaa tarvittiin rauhanneuvotteluissa, kun ruotsalaisten ja venäläisten välisiä rajakysymyksiä ratkottiin. Päätöksenteossa kokemuksesta on hyötyä, kun ollaan "vastakohtatilanteissa".
Ratkaisuilla vaikutetaan hyvinvoinnin ja kotoutumisen kysymyksiin. Käsitteiden sisältöä on mietittävä syvällisesti. Usein todetaan, että lähipalveluista huolehditaan. Lähikouluja karsitaan kuitenkin melko helposti. Kysytäänkin aiheeseen liittyen, miten turvataan lähikoulut koulutusjärjestelmässä. Päättäjien on arvioitava toimintaansa: "Mitä tarkoitamme lähipalveluilla?"
Tehdyt ratkaisut ovat yhteydessä arvoihin. Toiminnasta vastaavien on arvioitava päätösten seuraukset. On tehtävä valintoja, jotka turvaavat myönteisen kehityksen. Lasten ja nuorten hyvinvointi on riippuvaista siitä, miten koulutuspalvelut on järjestetty. Onko lähikouluja tarjolla? Miten pitkään lapset ja nuoret joutuvat viettämään aikaa päivittäin koulukyydeissä? Miten turvallinen ja koulutusmyönteinen ilmapiiri yhteiskunnassa yleensä vallitsee? Kysymysten ja vastausten on löydettävä toisensa.
Kun tuetaan lasten ja nuorten koulunkäyntiä, vähennetään syrjäytymisvaaraa, lievennetään haittoja ja ehkäistään sosiaalisia ongelmia. Yhteiskunta on vastuullinen, kun se huolehtii lähikoulujen turvaamisesta. Lähikouluratkaisut vaikuttavat lasten ja nuorten kasvuun myönteisesti.
Koulutuksen laatua arvioitaessa on ratkaistava kysymys, miten koulutuspalveluja koskeva päätöksenteko suuntaa kehitystä tulevaisuutta kohti. Huoltajia on tuettava kasvatustehtävässä. On mietittävä tarkoin, miten pitkälle ulottuu perheen itsenäinen päätöksenteko.
Yhteiskunnassa on toimittava oikeudenmukaisesti perustarpeiden tyydyttämiseksi. On turvattava sellainen järjestelmä, joka tyydyttää palvelujen tarvitsevien fysiologisia ja turvallisuuden tarpeita. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden sekä itsensä toteuttamisen tarpeiden tyydyttäminen ovat myös tärkeitä.
Edellä lueteltiin tarkasteltavaan aiheeseen liittyviä asioita, jotka ovat "kouluteesejä". Esitetyt ajatukset ja pohdinnat on tarkoitettu yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun, päätöksentekoon ja arvostuksiin. Toiminnan laatua tähdentävät ratkaisut tukevat hyvinvoinnin kehittymistä, mikä on yhteiskunnan tavoite.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016
Juhlavuodet puhuttavat
Historian tapahtumia ja henkilöitä tutkittaessa Martti Luther yhdistetään "teeseihin". Wittenbergin kirkon oveen vuonna 1517 naulatut "väittämät" tunnetaan yleisnimityksenä. Kyseisestä viestinnästä alkoi Martti Lutherin ja katolisen kirkon välinen konflikti, joka johti katolisen kirkon hajaannukseen ja protestanttisten kirkkojen syntyyn. Katolisen kirkon anekauppa oli ollut vuosia kritiikin kohteena: ”Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.”
Kaikessa toiminnassa on kehitettävää. Tässä esitetään kysymys, minkä "teesien" avulla Martti Luther nyt analysoisi yhteiskunnallista ja kirkollista toimintaa. Vastaukset ja kommentoinnit luetaan mielellään. Mikael Agricola on oppinut tuntemaan läheltä "Martti Lutherin opin sisällön".
Mikael Agricola on välittänyt Martti Lutherin ajatuksia suomalaiseen käytäntöön. Uuden testamentin suomennos on ollut kova tehtävä 1500-luvun oloissa. Muutakin kirjallisuutta on toimitettu ihmisten sivistystarpeita varten. Mikael Agricola nostetaan esille suomen kielen päivänä, jolloin pohditaan omakielisen kirjallisuuden perustamista ja merkitystä. Martti Luther on tähdentänyt samoja asioita.
Koulutoimen tehtäviä hoidettaessa on syvennytty kasvatuksen kysymyksiin, joiden vastaukset ja toiminnot ovat ajankohtaisia nykyäänkin. Lukemisen oppimista ja kristinoppia palvelevat kirjat osoittavat "asioiden sisäistämistä". Kirjat ovat säilyttäneet asemansa tärkeinä oppimisvälineinä, vaikka on kehitetty uusia tieto- ja viestintävälineitä koulun opetusta varten.
Käännöstyöt osoittavat taitoa. On mietittävä kirjoitettujen tekstien omakielisiä vastineita, jotka olisivat asiasisällöltään vieraskielisten mukaisia. Mikael Agricola on käyttänyt vieraiden kielten rakenteita malleina suomenkielisiä tekstejä kirjoittaessaan. Hän on järkeillen pyrkinyt tekstien luettavuuteen ja ymmärrettävyyteen.
Mikael Agricola innostui lähtemään opiskelemaan saksalaiseen yliopistoon, jossa hän oli Martti Lutherin oppilaana. Uskontotiede alkoi kehittyä. Uskonpuhdistuksen yleiset piirteet ovat tulleet tutuiksi kirkon palveluissa ja kouluopetuksessa. Kulttuuriasioiden merkitystä korostettiin 1800-luvulla, jolloin oli niin sanottu kansallisromanttisen suuntauksen aika.
Mikael Agricola oli perehtynyt kieliasioihin, historiaan ja syventynyt teologiaan, jota tietämystä hän tarvitsi Turun piispan tehtävää hoitaessaan. Kiinnostavaa on pohtia, miten ihmiset ovat ottaneet vastaan uskonpuhdistuksen opillinen sisällön, johon Martti Luther on vaikuttanut suuressa määrin. Nykyajan esimerkit osoittavat, että tulkintaeroavuuksia esiintyy opillisissa kysymyksissä.
Kuitenkin on huomattava, että katolisen ja luterilaisen kirkon ekumeeninen juhlatilaisuus oli Lundin tuomiokirkon jumalanpalveluksessa lokakuussa 2016. Ajankohtaisen tapahtuman järjestyminen on vaatinut osapuolten "asioiden sisäistämistä". Onko "synteesi", joka on "teesin" ja "antiteesin" yhdistelmä, saanut kasvualustaa? Kiinnostuneina seurataan, mitä tapahtuu jatkossa.
"Vastakohtatilanteessa" Martti Luther olisi hyötynyt tämänhetkisistä viestintävälineistä. Hänen "teesinsä" olisivat välittyneet nopeasti: vastuullisen ja palveluja tuottavan kirkon toiminnassa "kaikki ei ollut oikein". Luterilaisuuden juhlavuonna kiinnitettäneen huomiota "opillisiin kysymyksiin ".

perjantai 11. marraskuuta 2016
Ulkopolitiikka kiinnostaa
Merentakaista vaalitapahtumaa on "sulateltu". Huomataan, että "monien kommentoijien ennusteet eivät pitäneet". Tiedotusvälineetkin tiedottivat varmanpuoleisesti ennakkoon, mikä on todennäköinen lopputulos. Tulokset opettivat, että vaalit on ensin käytävä. Lähdekriittinen tarkastelu on tärkeä suuria väestömääriä koskevissa vaaleissa, että "ei mennä ennusteissa metsään". Hyvä vertauskohta on suunnistus, jossa on tarkoitus löytää rastit. Ulkopolitiikassa on suunnistettava "ulko- ja turvallisuuspolitiikan kartan" mukaan oikein, että tavoitteet pysyvät hallinnassa.
Päätöksenteossa on analysoitava huolella muuttunut tilanne, että "Suomi seilaisi luotettavasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä". Maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikan sisällön on oltava sellainen, että ymmärrettävyysvajetta ei pääse syntymään. Erityisen tärkeää on muistaa, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksenteko on "selkeä". Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ei ole varaa "harjoitella".
Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on pohdittava itsenäisen päätöksenteon kannalta. Päätöksenteon ollessa harkittua ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ei tarvitse selitellä. On arvioitava huolella, mitä tarkoittavat ulko- ja turvallisuuspolitiikassa "turvatakuut". Tärkeitä kysymyksiä ovat myös ajankohtaiset "kansainvaellukset" ja "kotouttamistoimet".
Palautetaan mieliin tärkeinä myös Helsingin Etyjin kokoukset, joita on pidetty vuosina 1975 ja 2015. Millaiset ovat olleet niiden ulko- ja turvallisuuspolitiikan "saldot"? Ulko- ja turvallisuuspolitiikan "laadunvarmistus" saavutetaan yhteistoimin tehdyillä päätöksillä, joissa on keskeistä "parlamentaarinen neuvonpito". Suhdetoiminnan ylläpitäminen on tärkeä ulko- ja turvallisuuspolitiikan onnistumisessa.
"Viisaalla päätöksenteolla" tehdään ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ratkaisuja, jotka nousevat myönteisesti otsikoihin. Tässä viitataan esimerkiksi 1975 pidettyyn Etyjin kokoukseen. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on yhteydessä "kokonaisturvallisuuteen", jota käsiteltiin Tampereen messuilla 2015. Kuopiossa pidetyissä "Turvallisuuspoliittisissa seminaareissa" on myös mietitty ulko- ja turvallisuuspolitiikan "polttavia" kysymyksiä.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on pitkäjänteistä, maamme edunmukaista työtä. Jatkuvasti on arvioitava, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka hoituu hyvin. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan "askeltamista" on pohdittu Naantalissa pidetyissä Kultaranta-keskusteluissa. Tiedotusvälineet pitänevät kansalaiset luotettavasti ajan tasalla ulko- ja turvallisuuspolitiikan "syvällisestä ytimestä". Ajankohtaista on kysyä, mitä Suomen juhlavuosi 2017 tuo tullessaan kokonaisturvallisuuskysymyksiä tarkasteltaessa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)