keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kokemusperäistä ajattelua tarvitaan



Kansalaisten kokemusperäinen ajattelu on tärkeää yhteiskunnallisessa keskustelussa. On tuotava esille niitä huolia, joita suunnittelu ja päätöksenteko mahdollisesti aiheuttavat. Usein kiire voi viedä asioita ongelmalliseen suuntaan. Valitettavasti päätöksenteko ei aina osaa tarpeeksi hyvin ennakoida päätösten vaikutuksia. Kansalaiset odottavat päätöksiä, jotka ovat riippuvaisia pätevästä tiedosta. Päätetäänkö asioista kuitenkin liian vähäisen tiedon perusteella? Mitkä arvot ovat toiminnan ytimenä?


Perustellut kannanotot kiinnostanevat päättäjiä. He tarvinnevat sitä tietoa, mitä kommentoinneissa tuodaan esille. Kirjoittajat toivovat, että tekstien sisältöön perehdytään ja jopa kommentoidaan. Keskustelua on käytävä ennen päätöksentekoa. Päätösten jälkeen asioiden muuttaminen on sitten vaikeaa. Päätösten toteutuksissa valvonnan merkitys on keskeistä.


Terveisin

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi


Kuopio

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Talvivaara jatkuvasti esillä

Talvivaara on jatkuvasti esillä julkisuudessa. Muun muassa Talvivaaran uudesta ympäristöluvasta on tehty useita valituksia, joita jatkossa käsitellään. Hallinto-oikeuden mukaan asioiden käsittely jatkuu elokuussa. Myöhemmin nähdään, millaiset päätökset ohjaavat kaivoksen jätevesien varastointia, puhdistamista ja vesistöön johtamista. Aikaisemmin viranomaiset ovat myöntäneet altaan vesien poikkeusjuoksutuksia, joista valitettiin. Osakeannin avulla on pyritty saamaan lisärahoitusta toimintaa varten. Ihmiset miettivät pohjavesien tärkeyttä hyvinvoinnilleen ja mahdollisia vuotokohtia, jotka vaarantavat ympäristön tilannetta. Ihmiset seuraavat asioita tarkkaan.


Valvonnan on oltava kohdallaan, kun arvioidaan ympäristövaikutuksia. Päätöksenteko on vastuussa valvonnasta. Kun päätökset koskettavat Talvivaaran tapaisia hankkeita, päättäjien on omattava perusteellista tieteellistä tietoa päätöstensä tueksi. Asia on erityisen tärkeä silloin, kun otetaan käyttöön uusia poikkeavia tuotantomenetelmiä. Toimintojen käynnistämistä on myös pohdittava. Päätökset voivat viedä asioita väärään suuntaan, jos aikataulu on kiireinen, etenkin suurissa hankkeissa. Millainen on ollut esimerkiksi Talvivaaran hankkeen suunnittelun ja päätöksenteon aikataulu?



Terveisin

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Lippujuhlan päivänä

Äskettäin vietettiin Puolustusvoimain lippujuhlan päivää. Eri tilaisuuksissa nostettiin esiin veteraanien tärkeä merkitys Suomelle. Miten tehokkaasti on toimittu veteraanien hyvinvointia koskevissa asioissa? Löytävätkö esimerkiksi veteraanien palveluja varten varatut määrärahat perille? Ongelmia näyttää esiintyneen, sillä veteraanien kuntoutusrahoja on jouduttu palauttamaan. Asiasta on kirjoitettu muun muassa verkkojulkaisussa: ”Veteraanien tukirahat jäivät saamatta: Eivät osanneet hakea.” Uusi Suomi 2012: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/53911-veteraanien-tukirahat-jai-saamatta-eivat-osanneet-hakea.


Ihmiset ihmettelevät tilannetta: ”Miksi näin on käynyt?” Kysymyksen vastausta on jokaisen melko helppo pohdiskella oikeaan suuntaan: ”Tukirahojen palauttaminen on vastuullisten henkilöiden taitamattomuutta. Tehtyjä päätöksiä, joista on esimerkkejä, selitellään liian helposti. Sosiaali- ja terveyslautakunnan pitää pysyä omissa päätettävissä asioissaan ajan tasalla. Toiminnan laatua osoittaa se, että organisaatio on yhteydessä asianosaisiin. Vastuullisten henkilöiden on jatkuvasti mietittävä sitä, miten hyvin kansalaiset saavat yleensä ne edut, jotka heille kuuluvat.”


Veteraaneja koskevissa asioissa puhuttelee syvästi ajankohtainen musiikkikappale: ”Veteraanin iltahuuto”.



Terveisin


YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Mikael Agricola pohti suomen kieltä

Suomen kielen päivänä muistellaan Mikael Agricolaa: Uuden testamentin suomennos on huomattava kulttuuriteko. Hänen tekemisiään korostettiin myöhemmin niin sanottuna kansallisromanttisena aikana. Mikael Agricola on julkaissut lukemisen oppimista ja kristinoppia palvelevan kirjan ymmärtäen kirjojen sivistävän merkityksen. Hän on joutunut miettimään myös tekstiensä suomenkielisiä vastineita ja pohtinut tekstiensä luettavuutta ja ymmärrettävyyttä, mikä on ollut haastava tehtävä.

Mikael Agricola saavutti monipuolisen koulusivistyksen. Hän lähti muun muassa opiskelemaan saksalaiseen yliopistoon, jossa sai virikkeitä toimintaansa ja uskonpuhdistusta varten. Ihmiset ovat oppineet tuntemaan uskonpuhdistuksen sanoman kirkon palvelujen ja kouluopetuksen yhteydessä. He ovat omaksuneet uskonpuhdistuksen opillinen sisällön vähitellen. Millä tavalla Mikael Agricola olisi vaikuttanut uskonpuhdistuksen asioiden sisäistämisen ja nopeutumiseen, jos hänellä olisi ollut käytettävissään nykyiset viestintävälineet?

Nykyajan esimerkit osoittavat, että esiintyy melkoisia eroavuuksia opillisten kysymysten tulkinnoissa, vaikka on yhteinen opillinen lähtökohta. Mikael Agricolan taitoja tarvittiin rauhanneuvotteluissa, kun Ruotsin ja Venäjän välisiä rajakysymyksiä ratkottiin. Mielenkiintoista on pohtia yleensä, minkälaisia ominaisuuksia välittäjillä tulee olla lopputulosten onnistumiseksi. Mitä opittavaa olisi Mikael Agricolasta?



Terveisin

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Millainen on pyöräilijän asema

Kun kevät koittaa, polkupyöriä otetaan taas käyttöön. Nyt jo nähdään yhä enemmän pyöräilijöitä liikenteessä. Jos on harrastanut talvella muun muassa hiihtoa, on luontevaa siirtyä toiseen hyödylliseen liikuntamuotoon eli pyöräilyyn. Pyöräilijät ovat autoilijoille haaste. Kun on seurannut liikennekäyttäytymistä, tasa-arvon toteutuminen askarruttaa. Miten usein pyöräilijä joutuu väistymään auton edessä, vaikka polkupyörällä on etuajo-oikeus? Autoilijoilla näyttää olevan kiire risteyksissä: - Kyllä pyöräilijän joutaa odottaa. On kuitenkin sellaisiakin autoilijoita, jotka arvostavat pyöräilijöitä.

Viranomaisten on seurattava ja valvottava yhdenvertaisuuden toteutumista liikenteessä. Tämä on erityisen tärkeää, kun lapset alkavat kulkea keväisin yhä enemmän polkupyörillä. Onnettomuusriskit kasvavat. Mäkiset maastot vaativat hyvää motoriikkaa, kun vauhti helposti kiihtyy. Hyvän sään vallitessa monet ”laskettelevat” vain menemään, vieläpä jotkut ilman pyöräilykypärää. Pyöräilyreiteillä olevat maaston nousut ja laskut mittaavat sopivasti hankittua kuntoa.

Pyöräilyä on voitava harrastaa turvallisesti. Polkupyörien tekniset ratkaisut helpottavat vaihtelevassa maastossa liikkumista. Pyöräilyä varten on kehitetty oheistuotteita, joiden myyntiä markkinointi yrittää lisätä. Pyöräilyn aikana on mahdollista miettiä erilaisia elämään liittyviä asioita ja kevyen liikenteen yleistä arvostustakin. Eräitä saattaa kiinnostaa myös esimerkiksi taloudellisen kehysriihen asiat, joiden sisältöä he yrittävät ymmärtää. Kyproksen asukkaiden toimeentulokysymykset muistuvat ehkä myös mieleen.


Pyöräilyterveisin

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

perjantai 22. helmikuuta 2013

Miten käy Talvivaaran

Talvivaara on jälleen esillä. Osakeannin avulla on tarkoitus hankkia lisärahoitusta toimintaa varten. Julkisuudessa on mainittu lisäksi, että viranomaiset ovat myöntäneet altaan vesien poikkeusjuoksutuksia. Päätöksestä on valitettu. Aikaisemmin vuotokohdat saatiin tietyssä määrin hallintaan. Pohjavesien tilaa myös mietittiin. Ihmiset pohtivat samoja asioita nyt taas kevään koittaessa. Tilanne on ollut jotenkin rauhallinen lumen peittäessä maan. Asian eri käänteitä ja kokonaistilannetta seurataan kuitenkin tarkkaan. Miten hyvin osataan ottaa huomioon luonnon merkitys ongelmaisissa oloissa? Ihmiset odottavat, mitä lumen sulaminen alueella saa aikaan. Hallitaanko tilanne todella?


Päätöksenteko on vastuussa Talvivaaran valvonnan laadusta. Valvonnan on oltava täysin kohdallaan, kun arvioidaan ympäristövaikutuksia. Kun päätökset koskettavat Talvivaaran tapaisia hankkeita, päättäjien on omattava perusteellista tieteellistä tietoa päätöstensä tueksi. Asia on erityisen tärkeä silloin, kun otetaan käyttöön uusia poikkeavia tuotantomenetelmiä. Toimintojen käynnistämistä on myös pohdittava huolella. Tapahtuuko kiireessä joskus sellaista suunnittelua, että hitaammalla aikataululla saavutettaisiin parempia tuloksia? Onko kysymys aiheellinen Talvivaaran kohdalla?


Terveisin

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

maanantai 11. helmikuuta 2013

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei harjoittelukenttää

Yhteiskunnassa pohditaan kiinnostuneina turvallisuusasioita. Erilaiset palautteet kuvaavat päätösten onnistuneisuutta, jonka on osoitettava luottamusta. Tiedottamisen on oltava avointa. Muutokset koskettavat muun muassa maanpuolustuksen yleisiä toimintaulottuvuuksia. Miten perustuslaki on sopusoinnussa maamme ulkopuolella tapahtuviin ilmavalvontatehtäviin, joita on suunniteltu? Voidaanko harjoittelukäsitteen varjolla tehdä kyseisiä päätöksiä? Suunnitelmat ovat nostattaneet ymmärrettävästi kysymyksiä, joita on tutkailtava huolella.

Esillä ollut ilmavalvontakysymys on suuri muutos vallitsevaan käytäntöön: kansalaisten yleistä mielipidettä on vaikea sivuuttaa. He seuraavat tarkkaan, miten päättäjät toimivat säätämiensä lakien ja asetusten puitteissa. Tulkitaanko ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevia lakeja niin laveasti, että niiden varsinainen sisältö jää pimentoon? Päättäjien on kysyttävä itseltään, missä rajoissa tulkinnat toimivat. He eivät voi toimia pelkästään niin sanottujen asiantuntijoiden näkemysten mukaan. Omalla ajattelullakin pääsee pitkälle, jos haluaa. Kokemuksesta on tietenkin hyötyä monissa asioissa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ei ole perusteltua hoitaa joidenkin organisaatioiden mieltymyskysymyksenä, kuten julkisuudessa on esitetty. On arvioitava etukäteen päätösten seurauksia, joita päätöksistä saattaa aiheutua. Henkilökohtainen pätevyys koetellaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tiedotusvälineet voisivat kuvata laajemmin Euroopan unionin oloissa maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikan merkitystä, esimerkiksi television uudistuneiden sivujen kautta. Perusteltu kysymys on, miten Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka jatkossa kehittyy.


Terveisin

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi


Kuopio