Nyt juhlavuonna 2017 nostetaan esille tärkeitä henkilöitä. Tässä kirjoituksessa muistellaan Uno Cygnaeusta, joka on ollut merkittävästi kehittämässä opetustointa. Ansiokas toiminta tapahtui Suomen autonomian aikana eli 1800-luvulla. Cygnaeus on pohdiskellut monin tavoin yhteiskunnallisia kysymyksiä. Hän on nähnyt läheltä muun muassa hallitsijan vaihdoksen ja väestörakenteen muutoksia, joita ovat aiheuttaneet kaupungistuminen ja teollistuminen. Niiden yhteydessä Cygnaeus on voinut nähdä tavoitteiden muuttumista: taloudelliset tekijät ovat olleet yhä enemmän esillä. Hän esitti omana aikanaan liberalismin aatesuunnan mukaisia ajatuksia: koulun tulisi olla kaikille sama oppilaiden varallisuudesta riippumatta. Opetustointa ruvettiinkin virallisesti järjestämään.
Perheen jäsenten välinen vuorovaikutus 1800-luvulla sai vähemmän sijaa, kun toimeentulosta huolehtiminen vei suuren osan käytettävästä ajasta. Kasvatusta arvioitaessa perheen sisäiset suhteet ja sosiaalinen ympäristö vaikuttavat lasten ja nuorten kehitykseen. Vuorovaikutuksen väheneminen vaikutti kielteistenkin ilmiöiden syntymiseen. Jos huoltajilla oli voimavarojen puutetta toimia riittävän hyvin kasvatustehtävässään, heitä yritettiin tukea eri tavoin, kuten nykyäänkin tehdään. Perheen asioihin puututtaessa oli arvioitava, miten pitkälle ulottuu perheen itsenäinen päätöksenteko. Perheen kuunteleminen asioiden hoitamisessa on ollut tärkeää virheiden välttämiseksi. Niin sanottu hyötyperiaate toteutuu estettäessä sosiaalisia ongelmia ja haittoja.
Koulunkäyntiä edistettäessä ehkäistään syrjäytymisvaaraa. Perustarpeiden tyydyttämistä pyritään saavuttamaan oikeudenmukaisuutta tähdentämällä. Uno Cygnaeus pohti aikanaan koulutuksen rakennetta myös oikeudenmukaisuuden käsitteen kannalta: hän oli järjestämässä tyttöjen ja poikien yhteisopetusta muiden maiden mallien tapaan. Kehitys meni siihen suuntaan, että tytötkin pääsivät 1880-luvulta lähtien oppikouluun. Sosialisaatioprosessin arvioinnissa vastataan esimerkiksi kysymyksiin: miten hyvin on toteutunut lasten ja nuorten vuorovaikutus samanikäisten kanssa ja millaiset ovat olleet heidän harrastusmahdollisuutensa. Koulujen ongelmana on se, että ei kyllin hyvin aina tunneta oppilaiden taustaa. Kodeissakin koulu voidaan tuntea omien aikaisempien kokemusten kautta tai lasten kertomana.
Vanhemmilla on oltava riittävästi aikaa lapsille: turvallinen, tasapainoinen ja kannustava kodin ilmapiiri edistää lasta toimimaan sosiaalisissa tilanteissa. Vanhemmat voivat kiinnittää huomiota lastensa kohdalla moniin koulun toivomiin asioihin: univajauksen ja aamupalan laiminlyönnin välttäminen, säänmukaisesta vaatetuksesta ja koulutehtävien valvonnasta huolehtiminen. Koulutyöhön heijastuva ongelma on ryhmäilmiönä esiintyvä koulukiusaaminen. Sitä pyritään tällä hetkellä vähentämään ja välttämään Kiva koulu –projektin avulla, joka on saanut myönteisiä tuloksia. Uno Cygnaeuksen aikana koulun työrauha oli helpommin saavutettavissa. Hänen aikanaan koulut hoitivat opetustehtävien lisäksi erilaisia valistustehtäviä yhä enemmän.
1800-luvun yhteiskunnassakin tavoitteena oli saada aikaan sellainen järjestelmä, että sen kansalaisilla oli mahdollisuus tyydyttää fysiologisia ja turvallisuuden tarpeitaan. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden sekä itsensä toteuttamisen tarpeiden tyydyttäminen olivat myös tärkeitä. Lapset ja nuoret joutuivat kuitenkin elämään melko usein sellaisissa oloissa, että yhteiskunnan oli tehtävä heitä tukevia toimia. Turvallisuutta uhkaavien tekijöiden kärjistymistä pyrittiin välttämään ja lieventämään tekemällä jopa lastensuojelullisia päätöksiä. Näin tehtäessä kodin ja viranomaisten yhteistyön on toimittava mahdollisimman hyvin lapsen parhaaksi. Kodin ja koulun yhteistyö on tällä hetkellä pääasiassa virallisluontoista, sillä kodin ja koulun välinen vuorovaikutus rajoittuu käytännön syistä koulun järjestämiin vanhempainiltoihin, jossain määrin koulussa tapahtuvien häiriöiden selvittelyyn.
Koulutusta tarkasteltaessa ei voida sivuuttaa Uno Cygnaeusta ja opettajankoulutusta. Hänen perustamastaan ensimmäisestä suomenkielisestä kansakoulun opettajaseminaarista kasvoi vähitellen Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos, joka tunnetaan valtakunnallisesti opettajankoulutuksen kehittäjänä. Vuonna 2003 juhlittiin suomalaisen opettajankoulutuksen 140-vuotista taivalta. Opettajankoulutuksen toimintakulttuuri sisältää monipuolisesti yhteiseltä ja erilaiselta arvopohjalta lähtevää ajattelua, joka on sivistyksen perustaa. Kasvatusta arvioidaan varhaiskasvatuksesta lähtien pitkälle eteenpäin. Ymmärretään, että lasten ja nuorten hyvinvointi on riippuvaista kodin kasvatusympäristön ohella saatavissa olevista koulutuspalveluista. Yhteiskunnan on tehtävä valintoja myönteisen kehityksen varmistamiseksi.
Juhlavuoden 2017 terveisin
YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi
Kuopio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti