Päätöksenteko vaikuttaa Kuopion kouluasioiden kehittämiseen. Miten otetaan huomioon allekirjoitetut adressit, jotka koskettavat Kuopion Airakselan ja Hirvilahden koulujen jatkuvuutta? Eräässä koulutuspoliittisessa vaalipaneelissa Kuopion kaupunginvaltuustoon pyrkivät eivät kannattaneet heikennyksiä. He eivät myöskään hyväksy koulujen lakkauttamisia. Mitä tapahtuu käytännössä, kun päätettävät asiat tulevat esityksinä eteen? Tilaisuutta seuranneet muistavat hyvin, mitä mieltä eri puolueiden edustajat olivat.
Terveisin
YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi
Kuopio
HYVINVOINTI - Hyvinvointiin vaikuttavat yhteiskunnan järjestämät palvelut, joiden laadusta kansalaiset tekevät johtopäätöksiä.
maanantai 19. marraskuuta 2012
torstai 15. marraskuuta 2012
Päättäjien tietämys ja Talvivaara
Kansalaiset seuraavat tarkkaan, mitä päättäjät sanovat Talvivaarasta. Päätökset ovat perustuneet arviointeihin, ettei nykyisenlainen tilanne olisi päässyt syntymään. Talvivaaran hankkeessa on hallittava luonnontieteellisiä lainalaisuuksia. Miten päättäjät ovat perehtyneet luonnontieteisiin ja teknisiin ratkaisuihin? Talvivaara on ympäristön kannalta rakennelma, joka vaatii vankkaa tietämystä virheiden välttämiseksi. Talvivaara on nostattanut mielenosoitusten saattelemana vilkasta keskustelua, jossa on korostettu ympäristöasioiden merkitystä.
Julkisuudessa on esitetty Talvivaaran tuotannon nopeaa käynnistämistä. Ovatko esittäjät hahmottaneet ongelmaisen ympäristötilanteen, joka saattaa aiheuttaa ihmisille terveysuhkaa? Talvivaaran kohdalla on tehty ehkä kiireellä vääränlaisia päätöksiä: taloudelliset arvot lienevät olleet keskeisiä. Ympäristöasiat ovat jääneet taustalle. Kummastelemme muualla tapahtuvia ympäristöongelmia. Nyt meillä on lähellä omista päätöksistä aiheutunut ympäristöasia, joka pitäisi saada kiireesti hallintaan. Talvivaaran hallinnossa on tapahtunut muutoksia.
Nyt Talvivaaraa pohditaan valvonnan riittävyyden kannalta. Talvivaaran kohdalla arvioidaan myös osaamisen laatua teknisistä ratkaisuista, joita rakentaminen olisi edellyttänyt. Julkisuudessa nähdyt vuotojen paikkaukset eivät ole näyttäneet oikein luottamusta herättäviltä. Talvivaara heikentää luultavasti muun muassa alueen matkailuelinkeinojen kehittämistä. Kalastus kokee myös vaikeuksia. Miten paljon päättäjien tulisi kouluttautua, kun he tekevät esimerkiksi Talvivaaran kaltaisia suuria ratkaisuja?

tiistai 13. marraskuuta 2012
Näin ei pitänyt tapahtua Talvivaarassa
Olen kirjoittanut artikkelin ”Enemmän tai vähemmän ihmeteltävää”. Kyseisessä kirjoituksessani sain lukijan kiinnittämään huomiota ihmisiä huolestuttavaan Talvivaaran tilanteeseen. Talvivaara on virittänyt runsaasti keskustelua julkisuudessa. Asian käänteitä seurataan tarkkaan. Nyt vuotokohdat on saatu hallintaan, mutta kohta vuodot jatkuvat. Pohjavesien kohtaloakin mietitään. Erilaiset asiat nousevat esille. Tämä on ymmärrettävää, sillä kysymys on suuresta ongelmasta, jota ei pitänyt tapahtua. Taloudelliset arvot ovat olleet toiminnan ytimenä.
Talvivaaran hankkeessa valvonnan merkitys on keskeistä. Onko niin käytännössä tapahtunut? Valitettavasti suunnittelu ei ole osannut riittävän hyvin ennakoida Talvivaarasta aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Mikä on toisaalta päätöksenteon osuus? Onko asioista päätetty liian vähäisen tiedon perusteella? Huolestuneet kansalaiset odottavat nyt oikeita ja nopeita päätöksiä. Saadaanko tilanne korjatuksi?
Jotkut ovat esittäneet, että Talvivaaran tuotanto olisi käynnistettävä uudelleen mahdollisimman pian. Miten he arvioivat luonnon merkityksen vallitsevissa oloissa? Suurissa ratkaisuissa kiire ei ole perusteltua. Ehkä niin ei ole ajateltukaan tehdyn Talvivaaran kohdalla. Joka tapauksessa virheitä on tapahtunut. Joskus voidaan ihmetellä, miten muualla tapahtuu kaikenlaista. Tämä Talvivaaran esimerkki kertoo siitä, että on arvioitava huolella omaakin toimintaa.

torstai 8. marraskuuta 2012
Enemmän tai vähemmän ihmeteltävää
Henkilöt odottavat hissien tuloa.
Keskustelun avaaja keksi: - Nuo kaksi hissiä menevät ylös ja alas.
- Eihän siinä mitään ihmettä ole. Hissien tehtävähän on juuri se.
- Niin tietenkin, mutta toisessa on kolme vetovaijeria ja toisessa viisi. Se vähän ihmetyttää, mutta vähemmän kuin Talvivaara. Ovatko vaijerit loppuneet vai valvonta pettänyt?
- Onko toinen hissi tarkoitettu laihduttajille ja toinen hissi muille? Opasteet vain puuttuvat.
- Talvivaara onkin sitten suurempi juttu.
Veikko Vilmi
Kuopio
Yhteystiedot:
Veikko Vilmi
YTT, KT, dosentti
Suomen tietokirjailija
Kiuruntie 11
70340 Kuopio
Tel. +358 17 2614080
Mobile: +358 40 5461080
Web address: http://www.veikkovilmi.fi
E-mail: veikko.vilmi@kolumbus.fi

keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Sananvalinnat harkittava etukäteen
Tällä hetkellä on ajankohtainen ihmisarvon käsite, joka on syystä nostettu esille. Organisaatiossa vastuullisella paikalla oleva henkilö on esittänyt julkisuudessa sellaisia ajatuksia, joita ei voi sivuuttaa kritiikittä. Hän on käyttänyt lapsilisien poiston yhteydessä sellaisia sanavalintoja, jotka hämmästyttävät. Henkilön jälkeenpäin lausumat selittelyt ovat vain näennäisiä: arvomaailma on jo näyttäytynyt. On hyvä, kun monet ovat esittäneet voimakasta arvostelua vastuuttomista sananvalinnoista. Oikeat sananvalinnat, jotka koskettavat ihmisarvoa, opitaan elämässä kokemuksen kautta. Ihmisten on seurattava, millaiset arvot saavat sijaa yhteiskunnassa. Kun on seurannut verkossa tapahtuvaa kirjoittelua, voi huolestua. Muun muassa lapsilisien poistoa esittäneen henkilön ajatuksia ovat monet kannattaneet.
Ovatko kannattajat pohtineet asian juuria täysin? He laajentavat käsiteltävän kysymyksen helposti tukien poistamiseen yleensä, mutta ihmisarvokysymys sivuutetaan. Onko tämä menettely harkittua asennoitumista? Asioiden sisäistäminen on läheisessä yhteydessä henkilön omiin elämänvaiheisiin. Perustava kysymys on, miten hyvin on oppinut ymmärtämään ihmisarvon ihmisistä puhuessa. Jos harkitsemattomia sanontoja on käyttänyt ja lipsauttanut, paluu normaaliin päiväjärjestykseen ei tapahdu helposti. Tapahtumat muistetaan ja niitä ruoditaan. Ihmisten arvostaminen on yhteydessä tahtoon. Henkilön ajattelu kasvaa, jos hän liittää uusia näkökulmia aikaisemmin opittuihin asenteisiinsa. Henkilön itsetunto on yhteydessä oppimiseen.
Lapsilisäkysymyksestä nousseen hälyn ymmärtää täysin. Erilaiset perusarvot, kuten ihmisarvo, ovat ihmisille tärkeitä. Ihmisten suhtautuminen hälyuutiseen on ollut kokonaisvaltaista ja on yhteydessä ihmisten tarpeisiin, joihin yhteiskunnan on vastattava. Päätöksentekijöiden on huolehdittava palveluista, jotka sisältävät ihmisarvoisen sosiaali- ja terveydenhuollon. Syvällinen ajatteluprosessi auttaa päätöksentekoa, että ratkaisut menevät oikeaan suuntaan.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Koulut esillä vaalipaneeleissa
Onnistunut päätöksenteko vaikuttaa hyvinvointiin. Mitkä ovat perustelut silloin, kun esimerkiksi vetovoimaista Karttulan lukiota ollaan lakkauttamassa? Esitin tämän kysymyksen äskettäin eri puolueista oleville vaalipanelisteille, jotka näyttivät vastustavan Kuopion koulujen lakkauttamisia. Punainen kortti nousi kaikilta. Tämä kannanotto muistetaan. Vaalien läheisyys vaikutti ehkä ehdokkaiden mielipiteisiin. Kysyin myös, miten Länsi-Puijon koulun ahtausasiat ja koulujen ilmanlaadun kysymykset ratkaistaisiin lasten ja henkilökunnan kannalta hyvin. Päätöksenteossa on tehtävä oikeita valintoja myönteisen kehityksen turvaamiseksi. Oppilaiden hyvinvointi on riippuvaista siitä, miten läheltä koulutuspalveluja saadaan. Kasvatuksen laatua on arvioitava varhaiskasvatuksesta lähtien. Toiminnasta vastaavien henkilöiden on sisäistettävä käytäntöä palvelevia tekoja.
Yhteiskunnan kannalta on tärkeää sellainen hyvinvointijärjestely, että sen jäsenillä on hyvät edellytykset tyydyttää turvallisuuden tarpeitaan. Lapset ja nuoret joutuvat elämään melko usein sellaisissa oloissa, että on tehtävä lastensuojelullisia ratkaisuja, joiden kanssa koulutkin joutuvat tekemisiin. Lasten ja nuorten turvallisuutta uhkaavia tekijöitä yritetään estää tekemällä jopa huostaanottopäätöksiä, joiden tarve on lisääntynyt. Perhekotitoiminnan avulla on pyritty muun muassa vaikuttamaan lasten ja nuorten kasvuun myönteisesti. Tärkeää on kehittää perustarpeiden tyydyttämistä.
Lapsia ja nuoria on tuettava monin tavoin. Huoltajien on varattava aikaa lapsen kasvulle. Arvioinneissa kysytään esimerkiksi, miten hyvin ovat toteutuneet lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet ja vuorovaikutus samanikäisten kanssa. Yhteenkuuluvuuden ja itsensä toteuttamisen tarpeiden tyydyttäminen ovat tärkeitä. Lapsia ja nuoria on kuultava tarkoin, kun ehkäistään sosiaalisia ongelmia. Perheen sosiaalinen ympäristö, jos se toimii vastuullisesti, vaikuttaa myönteisesti lasten ja nuorten kehitykseen. Jos huoltajilla on voimavarojen puutetta toimia riittävän hyvin kasvatustehtävässään, heitä on tuettava. Jos puututaan perheen asioihin, on mietittävä tarkoin, miten pitkälle ulottuu perheen itsenäinen päätöksenteko.

Huumoria ei ole koskaan liikaa
Henkilöt tapasivat kaupassa.
Eräs kysyi toisilta: - Oletteko ostaneet heräteostoksia?
Monet tietenkin myönsivät ja ihmettelivät kysymystä.
Kysyjä jatkoi: - Minäkin olen ostanut usein. Olen ostanut herätettä kompostia varten. Katsokaa ostoskärryä, jossa on kaksi laatikkoa kompostiherätettä. Sitähän tarvitaan erikoisesti nyt, kun säät viilentyvät.
Veikko Vilmi
Kuopio
Yhteystiedot:
Veikko Vilmi
YTT, KT, dosentti
Suomen tietokirjailija
Kiuruntie 11
70340 Kuopio
Tel. +358 17 2614080
Mobile: +358 40 5461080
Web address: http://www.veikkovilmi.fi
E-mail: veikko.vilmi@kolumbus.fi
Eräs kysyi toisilta: - Oletteko ostaneet heräteostoksia?
Monet tietenkin myönsivät ja ihmettelivät kysymystä.
Kysyjä jatkoi: - Minäkin olen ostanut usein. Olen ostanut herätettä kompostia varten. Katsokaa ostoskärryä, jossa on kaksi laatikkoa kompostiherätettä. Sitähän tarvitaan erikoisesti nyt, kun säät viilentyvät.
Veikko Vilmi
Kuopio
Yhteystiedot:
Veikko Vilmi
YTT, KT, dosentti
Suomen tietokirjailija
Kiuruntie 11
70340 Kuopio
Tel. +358 17 2614080
Mobile: +358 40 5461080
Web address: http://www.veikkovilmi.fi
E-mail: veikko.vilmi@kolumbus.fi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)