tiistai 20. tammikuuta 2015

Ulkopolitiikka ja ennustettavuus

Julkisuudessa on esitetty ilmaharjoituksia, jotka liittyvät ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueeseen. "Katsotaan nyt ensin, mitä meille esitetään lähellä olevista ilmaharjoituksista", vastuuhenkilöt ovat todenneet. Kansalaiset pohtivat asiaa kuitenkin eteenpäin: "Jos kutsu tulee kirjallisena ilmaharjoituksia varten, onko toiminta samalla varma tae myös osallistumisesta. Viestinnässä kutsun saaja arvioi yleensä sitä, millainen on kutsun lähettäjä ja miten kutsu on huomioitava."

Kansalaiset miettivät, mitä lähiajan asiat todella merkitsevät. He seuraavat tarkkaan, mitä ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta päättää lähiympäristön ilmaharjoituksista. Kansalaiset pohtivat perustellusti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Päätöksenteon on herätettävä luottamusta. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on hahmotettava kokonaisuus ja pohdittava toiminnan sisältö.

Kansalaiset miettivät, minkä periaatteiden mukaan ulko- ja turvallisuuspolitiikka etenee ja hyödynnetäänkö kokemus. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan määrittämisessä ei saa syntyä ymmärrettävyysvajetta. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan onnistuminen vaatii toiminnan harkintaa. Tiedotusvälineiden on tiedotettava ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksistä monipuolisesti.

Kansalaiset pohtivat, miten ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa hoidetaan. He haluavat tietää, millainen on koetellun ulkopolitiikan jatkuvuus. Kansalaiset arvioivat, miten "vantterissa" käsissä Suomen laivan ruori on, kun laivamme seilaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä. Kyseinen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoite on haastava. Ulkopolitiikkaa hahmotetaan sopivien kielikuvien avulla.



Terveisin


YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi


Kuopio

Ei kommentteja: