torstai 15. tammikuuta 2015

Ulkopolitiikka ja yksituumaisuus

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan osaamisen käytäntöjä seurataan. Avautuvatko Ukrainan tilanteen "muurit" ja etenevätkö asiat myönteisesti? Erilaiset suhdetoiminnat, joihin kuuluvat henkilöiden väliset "kädenpuristukset", auttavat. Kansalaiset hyväksyvät viime kädessä ulko- ja turvallisuuspoliittisen sanomamme, joka välittyy vaalien kautta.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on ymmärrettävä eri vaikutusyhteydet. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on otettava yksiselitteisesti kantaa, miten luotettavissa käsissä laivamme ruori on, kun laivamme seilaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä. Maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on arvostettu maailmalla.

Kuitenkin Ukrainan kysymyksen noustessa esille sovittuja tapaamisia jätettiin hoitamatta. Asiaa on arvioitava ulkopolitiikan kehittämisen kannalta. Maamme on toiminut yleensä kriisien välitysrooleissa ja rauhanvälittäjänä. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on päätöksenteon taitolaji. Tiedotusvälineiden on pidettävä kansalaiset ajan tasalla ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Ongelmaista on, jos pelkästään "oman ideologian" suuntaiset näkemykset nähdään oikeina. Tästä on ollut merkkejä ulkopolitiikan alueella. Erilaiset sitoumukset on tehtävä yksituumaisesti. Joskus ajatteluttaa, kun vastuussa olevat henkilöt vetoavat asiantuntijoiden käsityksiin päätettävistä asioista, vaikka heidän pitäisi olla itsekin asiantuntijoita.

Viestintävälineiden avulla yritetään käännyttää itsenäisesti pohtivia kansalaisia omalle ulko- ja turvallisuuspoliittiselle kannalle. Onko Ukrainan kysymystä pyritty käyttämään omien tavoitteiden tukena? Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on pitkäjänteistä työtä, jonka on oltava maan edunmukaista. Omaa ajattelua tarvitaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioiden hoitamisessa.



Terveisin


YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi


Kuopio

Ei kommentteja: